Saatana

Minulla on mies, joka ei osaa pitää lupauksiaan.

Ihan kuin tämä elämä ei olisi jo muutenkin yhtä helvettiä.

En tiedä jaksanko.

Alamäkeä

Kaikki on jäänyt taka-alalle, niin liikunta, syönti kuin blogin päivittäminenkin. Kaksi viikkoa on mennyt ihan päin helvettiä.

Oikeastaan joulun jälkeen tämä homma on ollut ihan helvetin vaikeaa. Motivaatiota on hankala löytää. Se tulee hetkellisesti, kestää muutaman päivän, hyvällä tuurilla viikon mutta sitten taas kaikki repsahtaa. Viikon verran söin aivan mitä sattuu milloin sattuu. Toinen viikko lähti normaalisti käyntiin ja sitten alkoi lohtusyöminen.

Minulla on ollut henkisesti todella rankkaa ja se on näkynyt syömisessä että liikkumisessa. Ahdistaa ihan v*tusti lähteä ihmisten ilmoille, jos ei ole pakko niin en lähde. Paskoihin fiiliksiin on tullut sitten syötyä sellaista, mikä ei kuulu ruokavalioon. Olo on ollut ihan hirveä.
 En ole uskaltanut käydä vaa'alla, sillä lukemat ahdistavat. Ennen tätä kahta viikkoa kokonaispudotus oli tasan 13 kiloa ja tuntuu että tähän tämä nyt tyssää.

Paitsi että olen masennuksen takia halunnut nukkua, myös nuo hiilarit ovat väsyttäneet aivan törkeästi. Miten sitä ihminen voi olla niin saatananmoinen idiootti, että palaa takaisin siihen vanhaan paskaan vaikka se on todettu huonoksi!

Huomenna lähden pt:n kanssa lenkille. Minä toivon ja rukoilen että saan sieltä sitä kauan kaivattua motivaatiota ja positiivisuutta. Mielessä pyörii koko ajan ruoka, aivan koko ajan. Ja ne vielä pudotettavat kilot. Ainakin 30 vielä.. voi jeesus perkele. Tuntuu ihan mahdottomalta urakalta. Liian hitaalta. Haluaisin tuloksia niin nopeasti ja menee hermot. Yksi syy siihen motivaatiokadokseen olikin se, kun huhkin yhden viikon kuin hullu ja söin hyvin ja paino näytti vain 300g vähemmän. Meni hermot ihan tyystin, vaikka tiesin että tämmöistä tämä tulee olemaan. Nyt ei olla missään jenkkien Suurin Pudottaja kisoissa. 

Kaipaisin kovasti kaveria tähän hommaan. Kaveria kaipaisin muutenkin. Minulla ei ole täällä yhtään. Se ahdistaa. Olen ikävöinyt ystäviäni pari päivää todella kovasti, eilen itkin ja tänään olen soitellut ja jutellut ihmisille facebookissa. Se on sentään vähän helpottanut.

Mieskin voi taas huonommin. Se jäi uudestaan sairaslomalle. Minä tiesin jo silloin aikaisemmin, että hän meni töihin liian nopeasti.

Terapia loppui julkisella puolella, terapeuttini jäi äitiyslomalle. Nyt pitäisi etsiä uusi yksityiseltä puolelta. Toivottavasti B-lausunto menee kelalla läpi.

V*tun v*ttu. Ihan kamala stressi ja ahdistus kaikesta. Pessimistinen asenne. Ja se ei tee hyvää.

Tarvitsisin paljon enemmän pt tapaamisia, mutta minulla ei yksinkertaisesti riitä rahat. Raha-asiatkin siis ahdistaa kaiken tämän muun päälle. En tiedä millä hitolla maksan ne psykologien tutustumiskäynnit kun etsin sitä terapeuttia. Saatana.

Kiroilenpas hirveästi. Anteeksi. Mutta nyt on heikko hetki, sallittakoon se minulle.

Toivottavasti teillä menee paremmin.