Perse ylös penkistä

Meinas olla todella kova motivaatiopula tänä aamuna tehdä treeni, taistelin sen "en viitsis millään, ei se haittaa jos se jää tänään väliin" - ajatuksen kanssa. Kehtuutti ihan sikana. Sitten ajattelin että jos tekisin vähän erilaisen kotitreenin, lisäisin siihen kunnon intervallia että syke nousee kunnolla, erilaisia liikkeitä mutta että kuitenkin runko pysyisi lähes samana. Sillä ajatuksella ja kunnon metallimusiikilla sain sitten perseeni ylös penkistä. Tein tunnin treenin ja onpa nyt pirun hyvä fiilis! Ja nälkä.

Tajusin etten muistanut edes kertoa siitä, ettei minua ollenkaan ahdistanut siellä salilla! Edellisellä paikkakunnalla eräs ystäväni vei minut eräälle salille ja mulla oli silloin tosi paha kammo sellaisia paikkoja kohtaan. Menin sinne ahdistuksen vallassa ja keskenhän mie sieltä jouduin lähtemään, se oli ihan kamala kokemus. PT:n kanssa puhuttiin jo alussa tästä ja mua vähän niinkuin valmisteltiin salille menoon henkisesti. Oli ihan uskomatonta kun mua ei ahdistanut YHTÄÄN sinne mennessä eikä siellä ollessa. En kiinnittänyt huomiota siihen, katselevatko toiset ihmiset minua ja päässäni ei pyörinyt ajatuksia "mitä tuollainen läski täällä tekee". Nautin salilla olosta ja tekemisestä ja olin tosi onnellinen tästä tunteesta. Se helpottaa kovasti tulevaa rutiinia. Tarkoituksena ois kuitenkin käydä ainakin se 3 kertaa salilla viikossa. Ajattelin myös uimista, olen aina tykännyt siitä ja rakastanut vettä. Myös uimahallikammoa minulla on ollut saman asian takia, mutta nyt ajatus siitä että menisin uimapuvussa ihmisten ilmoille, ei ahdista minua läheskään niin paljon. Jos jotakuta niin hirveästi kiinnostaa mun reisiläskit niin siinäpähän vaan katselee. I don't care. Vai mitä?

Tänään tulee hyvä ystäväni tänne mökille ja huomenna lähdemme kohti Itä- Suomea tapaamaan vanhoja koulukavereitamme halloween juhlien merkeissä. Meille tulee hauskaa, se on varma. Ja eväät on mukana!

Reipas ja herkullinen keskiviikko

Heräsin aikaisin ja nautiskelin aamupuuron ja kahvin rauhassa. Reidet ovat vielä sen verran kipeät maanantaisesta treenistä personal trainerin kanssa, joten tein kotitreenin ilman kyykkäämisiä.  Ajattelin, että voisin lähteä käymään anoppilassa ja kävisin siellä lenkillä.

Anoppilaan on aina ihana mennä, siellä on joka kerta kahvit odottamassa. Anoppi lukikin ajatukseni ja kysyi että lähtisinkö hänen kanssaan lenkille kun  on niin ihana ilma. No juuri sitähän minä ajattelin! Kävimme reippaalla tunnin lenkillä enemmän ja vähemmän henkeviä jutellen. Tuntuu kivalta, että voimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä puolin ja toisin. Kävelimme reippaasti ja olin todella iloinen itseni puolesta, sillä jaksoin kävellä puuskuttamatta. Oli todella hyvä fiilis!

Minulla oli niin paljon energiaa tullessani mökille, että siivosin koko höskän! Nyt on niin ihana olo kun täällä on siistiä. Sitten kokeilin uutta reseptiä, jonka löysin netistä. Ajattelin jakaa sen teillekin, sillä omasta mielestäni se on vallan mainion makuista! Muokkasin reseptiä hieman.

CHILI CON TOFU

2 keltasipulia
5 valkosipulin kynttä
2 tuoretta chiliä (siemenineen tai ilman, riippuu miten tulisesta tykkää, itse laitoin ilman)
- Iso purkki tomaattimurskaa
3 rkl ketsuppia
- Paketti yrttimaustettua tofua
n. 300g kidneypapuja
- Pussillinen pakastemaissia
1 tl juustokuminaa
1 Fon du chef kasvisliemikuutio
- Valkosipuliöljyä
 1 rkl pellavansiemeniä

Silppua sipuli, chili ja valkosipuli. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia siinä hetki. Lisää chili ja hetken kuluttua valkosipuli, kuullota vielä hetki, mutta älä anna ruskistua. Lisää tomaattimurska, vähän vettä ja ketsuppi. Anna poreilla hetken aikaa miedolla lämmöllä.

Lisää tofu, kidneypavut ja maissit kastikkeeseen, mausta juustokuminalla ja kasvisliemikuutiolla. Anna hautua vielä 15-20 minuuttia.

Tämä on ihana miedontulisen-makea resepti! (Mikäli tykkäät todella tulisesta, maistele ja lisää chiliä jos haluat) Jos haluaa, tofun voi vahtaa katkarapuihin tai 10% naudanlihaan. Tätä voi syödä riisin tai couscousin ja salaatin kanssa, mutta itse söin pienen annoksen ihan tällaisenaan. Tämä on kevyttä! Vaihtoehtoisesti tätä voi käyttää myös tortillojen täytteenä! Siihen kylkeen jotain ihanaa ja kevyttä jogurttikastiketta niin avot!

On ollut ihana päivä, yksinkertainen ja arkinen, mutta ihana. Tuntuu niin hyvältä nauttia tällaisista pienistä asioista.

Toivottavasti teilläkin on ollut kiva viikko!

Henkevää haravointia

Anoppi tuli tänään mökille auttamaan minua syystalkoissa. Olen monena päivänä haravoinut pihaa n. tunnin ajan, ja voin kertoa että on yllättävän raskasta hommaa! Tässä on iso piha ja paljon koivuja, joten noita lehtiä on aika pirusti. Tai oli, nyt on melkein kaikki haravoitu. Olen nasevana tyttönä laittanut kilon nilkkapainot jalkaan aina kun menen haravoimaan, tuo mukavasti lisävastusta! Anoppi pesi soutuveneitä ja minä haravoin pihaa ja yhteistuumin kerättiin sitten lehdet. Koira oli tapansa mukaan työnjohtajana.

Täytyy myöntää, että minulla on aivan ihana anoppi ja olen sen hänelle itselleenkin kertonut. Hänelle on helppo puhua asioista niiden oikella nimillä ja puhuimme tänään asioista maan ja taivaan väliltä. Ihmettelimme ja nauroimme. Puhuimme myös miehestäni ja hänen kolme kuukautta kestäneestä väsymyksestään ja alakuloisuudesta. Tiedän että äiti ymmärtää poikaansa ja haluaa että kaikki on hänellä hyvin. Hän sanoi minulle, että miten kiitollinen on siitä että huolehdin hänen pojastaan. Miehelläni on onneksi ensi viikolla psykologiaika, ja toivon että siitä aukenisi uusia ovia hänelle ja olo alkaisi helpottamaan. Rakastan häntä yli kaiken ja olen kiitollinen siitä, että itse olen voinut nyt paremmin niin olen voinut ymmärtää ja tukea häntä paremmin. Ja olen myös kiitollinen siitä, että hän on kaikesta huolimatta positiivisella mielellä. Hän tietää nousevansa ylös, sillä on noussut ylös pahemmastakin. 

Minä tiedän, että meille molemmille on tulossa helpompi ja ihanampi tulevaisuus. Yhdessä.

Läski tirisee!

Tänään oli tapaaminen tsempparin kanssa ja menimme tutustumaan tulevalle kuntosalilleni. Hän piti minulle kunnon tunnin mittaisen "rääkkitreenin". Hikoilin kuin pieni, tai oikeastaan vähän isompikin sika. Paljon erilaisia liikkeitä ja uusia juttuja, todella monipuolista treeniä! Voin kertoa että oli hyvä fiilis niin tehdessä ja etenkin sen jälkeen. En olisi voinut löytää parempaa personal traineria, hänellä on juuri niin oikeanlainen tapa kannustaa minua jatkamaan silloin kun en meinaa enää jaksaa. Rauhallinen ja positiivinen. Hänestä muutenkin huokuu se positiivinen elämänasenne niin vilpittömästi. Ei mikään tekopirteys vaan aito, positiivinen elämänasenne! Hänen kanssaan ja ohjauksessaan on todella ihanaa ja helppoa treenata. Kävimme treenin jälkeen syömässä ja kahvilla, valitsimme ihanan salaatin joka oli todella hyvää. Ihan prisman tuoretiskiltä. Sain syödäkseni vielä banaanin ja skyr vähähiilarisen rahkan. Oli niin kivaa viettää hänen kanssaan aikaa ja jutella kaikesta, muustakin kuin vain liikkumisesta ja ruokavaliosta. Oli kyllä ihan mahtava päivä!

Olen muutenkin ollut nyt huomattavasti iloisemmalla ja positiivisemmalla tuulella. Nautin niistä tunteista täysin rinnoin! Yritän olla pelkäämättä sitä, että mahdollisesti taas romahdan ja tunnen ahdistusta jatkuvalla syötöllä. En haluaisi tuhlata energiaa siihen. Haluan nyt vaan keskittyä tähän hyvään oloon, niin henkisesti kuin fyysisesti. 

Netin koluaminen tuotti tulosta! Löysin aivan ihania kevyitä reseptejä! Aion tällä viikolla kokeilla chili con tofua ja kikhernepihvejä!

Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

Tuloksia vol 2.

Ajattelin että käyn vaa'alla ja otan mitat kahden viikon välein ja tänään oli se päivä!

Kiloja oli lähtenyt kaksi, eli nyt olen laihtunut yhteensä 7 kg. Minäkin, joka olen helvetin surkea matematiikassa, osaan laskea että on lähtenyt kilo viikossa. 2 viikkoa, 2 kiloa.  No, TAAS olin ensin sillä mielellä että "V*ttu!", oisin halunnut että kiloja olisi lähtenyt enemmän, vaikka järki sanoi, että kilo viikossa on todella hyvä tahti. Minä olen vain semmoinen hätähousu, että haluaisin tuloksia todella nopeasti.

Mutta sitten siirryin mittanauhan pariin ja fiilis oli aivan mahtava! Kahdessa viikossa tulokset olivat nämä : Vy -3cm, Ly - 5cm! Yhteensä koko tänä aikana tulokset ovat siis Vy - 5cm, Ly - 7cm, Ry - 5 cm ja kolmessa viikossa reidestä on lähtenyt 3 cm! (mittasin reiden myöhemmin kuin muut). Olin todella tyytyväinen näihin tuloksiin.

Otin tsemppariini heti yhteyttä ja hän oli niin vilpittömän iloinen ja innoissaan! Hän sanoi että olen mahtava nainen ja olen saavuttanut huippu tuloksia. Ja hän sanoi, että kilo viikossa on todella hyvä ja terveellinen tahti! Ja niinhän se on! Mieheni oli myös todella innoissaan, ja puhuttiin juuri näistä ohjelmista joissa ihmiset laihtuu todella suuria määriä viikossa, ja sehän ei ole terveellistä eikä kannattavaa. Nämä ohjelmat vaan saavat itselleenkin sellaisen olon että "minunkin pitäisi laihtua 5 kiloa viikossa!". Sehän on järjetöntä! Onneksi minulla on näitä järjen ääniä tsempparin eli personal trainerin, mieheni ja ystävieni muodossa. Ensimmäiseen kymppikilon rikkomiseen ei ole enää pitkä aika! Uskomatonta! Ja jouluun mennessä on jo näkyviä tuloksia, on kiva nähdä mitä äiti ja isäpuolikin sanoo! Pitää muuten laittaa äidille välitietoviestiä tästä!

Maanantaina onkin sitten kolmas tapaaminen tsempparin kanssa! En vielä tiedä minne menemme, mutta hän puhui että tekisimme lihaskuntotreenin. Mä niin tiedän että huudan ja vaikeroin ja joka paikkaan koskee! Parasta! Läski tirisee!

Eli eikun vaan jatketaan samaan malliin! Show must go on!

Ruokaressi

Välillä tuntuu, että elämä pyörii tällä hetkellä syömisen ympärillä. Niin ironista kuin se onkin. Minun  tulisi syödä kuusi ateriaa päivässä ja se tuntuu ihan mahdottomalta määrältä, siltikin kaloreita kertyy vain reilu 1500. Pyrin syömään sen kolmen tunnin välein, joskus välipalat jäävät väliin, sillä en aina jaksa syödä kaikkea. Joskus taas on päiviä, että on ihan tajuton nälkä, voisin syödä koko ajan ja silloin vituttaa väkisin. Peruna, pasta ja riisi eivät tällä hetkellä kuulu ruokavaliooni, sillä toivoin itse että ne olisivat alussa pois. Punaista lihaa syön todella vähän, possuun en edes koske. Kerran olen tämän elämäntaparemontin aikana paistanut naudan 10% jauhenlihaa, mutta maku ei ihan hirveästi hivellyt. Viime viikonloppuna tein riistakäristystä, se maistui huomattavasti paremmalle. Lihan lähteet ovat lähinnä maustamattomia kanafileitä sekä valkosipulitonnikalaa, joskus lohta kun sitä raaskii ostaa. Kermat, voi ym turhat kovat rasvat ovat myös pannassa.

Eilen mietiskelin kovin, että vaikka saan syödä aika paljon erilaista ruokaa, meinaa nyt tulla hätä siitä, että kyllästyn. Ei sillä, etten pitäisi ruuan mausta, jota syön! Yritän keksiä erilaisia salaatteja ja vaihdella kasviksia, mutta välillä meinaa tulla stoppi. Minun pitäisi lähteä koluamaan internettiä, jotta löytäisin itselleni sopivia reseptejä, että saisin vähän vaihtelua ruokailuihin. Toki salitreenin alkaessa, ruokavalio hieman muuttuu. Mutta siltikin, tuntuu että pää on tyhjentynyt mielikuvituksesta ja resepteistä. Kanankin maustan melkein aina samalla tavalla ja syön sitä kuitenkin aika paljon. Tsempparini suositteli minulle tofua, mutta en ihan älyttömästi pidä sen mausta. En kylläkään ole maistanut savustettua tofua, jota moni on kehunut. 

Toinen asia, joka minua eilen stressasi, oli raha. Tämä ruokavalio on ihan älyttömän kallis! Terveellinen ruoka maksaa. Sitä pääsi aikanaan niin paljon helpommalla kun keitti kattilallisen makaroonia, tai laittoi uuniin lohkoperunoita kalapuikkojen kanssa... Ei maksanut paljon. Nyt kun ostaa paljon erilaisia kasviksia, kanafileitä, lohta, riistaa, hedelmiä, pähkinöitä... ne maksavat! Työttömyyskorvaus ei ole kovinkaan suuri, joten välillä stressaa väkisin, että miten rahat riittävät kuukaudessa syödä näin terveellisesti. Onneksi mieheni osallistuu ruokakustannuksiin, muuten tästä ei varmasti tulisi mitään. Tai sitten pitäisi tyytyä elämään pelkällä kaurapuurolla. Mutta tämä ei nyt tarkoita sitä, että olisin luovuttamassa!

On varmasti ärsyttävää lukea tällaista valitusta, mutta sitä varten tämä blogi on että saan "sanoa ääneen" ne asiat, jotka mieltäni vaivaa. 

Sinä, joka nyt luet tätä - jos sinulla on mielessä joku herkullinen ja terveellinen resepti, kerro se ihmeessä minulle! Tai linkitä sivusto, jossa niitä on! :) Aion kyllä itsekin alkaa tekemään tutkimustyötä piakkoin!

Kuka onkaan Lihava Korppi?

Hei vaan kaikki. Yleensä esittäytyminen tehdään blogin alussa, mutta periaatteessa tämä on minulle alku, uusi alku. Pidin tätä kyseistä blogia aikaisemmin toisella sivustolla, mutta huomasin pian etten pidä kyseisestä sivustosta. Olen aikaisemminkin käyttänyt bloggeria, ja vaihdoin nyt tähän. Kaikki vanhat tekstit tuli ilkeästi könttänä samana päivänä, mutta oli oikein hauskaa lukea niitä ja huomata kuinka pitkälle on jo matkassaan edennyt!

Olen siis 26-vuotias nainen. Kärsin vakavasta masennuksesta ja olen aloittanut elämäntaparemontin painon pudottamiseksi ja ennen kaikkea siirtyäkseni terveempään elämään! Blogin tarkoituksena on pitää yllä motivaatiota ja ennen kaikkea tämä on minulle terapeuttista. Saan kertoa asiat niin kuin ne ovat, kaunistelematta. Pidän itseni täysin nimettömänä ja anonyyminä, sillä haluan suojella yksityisyyttäni. Enimmäkseen kerron elämäntaparemontistani, mutta vuodatan myös muita henkisen puolen asioita.

Kannustusta tarvitaan ja olisin iloinen jos mukanani kulkisi muutama ihminen! Kommentit ovat aina tervetulleita! Kaikki tarinat, vinkit, neuvot, kokemukset ja kannustukset tänne vaan! 

Tämän enempää en tähän vuodata, jos haluatte tutustua enemmän matkaani niin lukekaa vanhoja postauksia! Siellä on tarinaa ja tunteita lattiasta kattoon! 

Kiitos teille kaikille, jotka lähdette mukaan!

"Maanantai aamuna krapula ja vapina.." Hah, eipäs olekaan!

Nytpä on pari kertaa testattu uusi, rankennettu treeni ja voin kertoa että on tehokas! Kyllä pitää pusertaa että jaksaa tehdä viimeiset liikkeet loppuun, mutta mä kyllä nautin tuollaisesta rääkkäämisestä. Varsinkin kun tietää, että koko ajan kehittyy ja parin viikon päästä jaksaa tehdä sen treenin paremmin ja tietenkin se, että kunto kasvaa, paino putoaa ja tervehtyy koko ajan! Mulla ei oo ollu selkäkipuja ollenkaan! En käynyt vaa'alla viikonloppuna, en haluaisi tehdä siitä pakonomaista. Voisin käydä vaikka parin viikon välein, se tuntuisi sopivalta. Mutta mittasin lantion, koska muutama viikko sitten ostamani collegehousut tuntuivat löysille, ja olihan sieltä lähtenyt taas 2 cm pois! Eli yhteensä 4 cm! Tuli aika mainio fiilis!


Viikonlopussa oli henkisellä tasolla niin hyviä kuin huonoja hetkiä. En jaksa niistä nyt sen enempää avautua tänne, koska haluaisin vaan unohtaa kaikki ne paskat hetket ja olot, mitä niitä enää vatvomaan ja pahentamaan omaa mieltään. Mies onneksi taisi viimein tajuta, että senkin pitää mennä sinne psykologille. Yritetään tässä nyt vaan uskoa hyvään ja helpompaan huomiseen. Voisihan tässä paljon huonomminkin mennä, mutta minä olen niin helvetin huolehtivaista sorttia, että teen sillä elämästäni vaikeampaa kun kannan toisesta huolta enemmän kuin itsestäni. Oikeastaan unohdan itseni todella monta kertaa, kun vain ajattelen toista. Mutta uskotaan nyt siihen parempaan huomiseen, jookos? Mulla on tänään terapia, ajattelin viedä terapeutilleni itse tekemän kortin alkavan talven piristykseksi. Oon tehnyt muutamia kortteja ja aion taas lähetellä niitä ympäri Suomea. Toisten ilahduttaminen on kivaa.


Olen ollut nyt ilman alkoholia jo monta viikkoa. Ei ole tehnyt yhtään tiukkaa, en ole oikein koskaan välittänyt juomisesta niin paljon. Sokerista eroon pääseminen on ollut mulle huomattavasti hankalampaa. Vieläkin tulee välillä todella pahoja herkkuhimoja, toivoisin että ne jo menisivät hevonkuuseen! Olen ollut miehestäni ylpeä, kun hän on pitänyt lupauksensa, eli ei ole juonut viikonloppuna kahta päivää putkeen. Vaikkei hän sitä niin usein ole tehnytkään, niin ne kerrat ahdistivat minua aina järjettömän paljon. Nyt hän on ottanut vain yhtenä päivänä, eli perjantaina. Olen siitä hänelle hyvin hyvin kiitollinen. Ei sillä, että tykkäisin katsella sit kaksin käsin ryyppäämistä perjantainakaan, mutta en viitsi motkottaa jokaisesta asiasta. Ei mua niin paljon haittaa sen kännissä oleminen jos ollaan kotona, mutta ihmisten ilmoilla minua alkaa hävettää väkisin. Hän ei ole missään nimessä väkivaltainen tai muuta yleistä, mutta hän on silti niin erilainen humalassa... Juttelee yleensä ihan ihmejuttuja. Ja no, on outo. En pidä siitä, en voi sille mitään... Mutta yksi päivä viikosta on vähän, kyllä se on kestettävä. Mutta silti jos voisin, poistaisin koko alkoholin tästä maailmasta, itse asiassa kaikki huumaavat aineet. Hitsi kun pääsisi tupakasta eroon... Se on tällä hetkellä ainut terveydellinen paheeni.


Mites teillä on lähtenyt viikko käyntiin? Pientä kannustusta tarvitsee varmasti itse kukin, maanantai kun ei ole päivistä helpoin :)

Tuloksia vol 1.

Tänään se päivä oli, vaa'alla käynti päivä. Olin ihan paniikissa, "entä jos en ole laihtunut", ajattelin. Kävin kuitenkin ja vaaka näytti 5 kg vähemmän. En voi väittää, että olisin ollut täysin tyytyväinen tulokseen, mielessäni olin toivonut suurempaa pudotusta. Mies kuitenkin sanoi että se on todella hyvä tulos. Ja kun itsekin alan ajattelemaan, että se on viisi maitopurkkia, viisi kilon jauhosäkkiä tai kymmenen voipakettia, niin kyllähän se on aika paljon. Mittasin myös vyötärön ja lantion, ja niistä oli lähtenyt molemmista 2 cm. Jos siis mittasin oikein, se on aina semmosta säätämistä. Mutta pääasia on se, että tuloksia on syntynyt!


Samaa rataa jatketaan, itsekuri on pidettävä ja vielä jos saisi motivaatiota hieman ylöspäin liikunnassa. Tämä loppuviikko oli nimittäin vähän huono. :/ Keskiviikkona olin niin laiska, etten liikkunut ollenkaan, torstaina kävin kyllä kävelemässä ja eilen tein treenin. Mutta molemmat vitutti aluksi. Tätä mä just oon pelänny, että milloin motivaatio alkaa tippumaan ja rupeen kyllästymään. Mun pitää kertoa tästä tsempparille jos tämä jatkuu. Liikkua kuitenkin pitää, vaikka laihdutuksessa 80% koostuu ruokavaliosta ja 20% liikunnasta. Hah, meinaa tulla taas näitä itsensä huijaamisjuttuja. Haluaisin kuitenkin, että liikunta jäisi osaksi elämääni loppuiäksi. Ettei kävisi niin, että tavoitteeseen päästyäni heitän painot nurkkaan ja aloitan samanlaisen sohvalla löhöilyn ja suklaan märsyämisen kuin aikaisemmin. Ei, niin se ei toimi. Tämä on elämäntaparemontti, eli loppullinen elämäntapojen muutos. Että sitten kun se paino on pudonnut,niin se kans pysyy siinä! Onko teillä motivaattori vinkkejä? Tarvitsen kannustusta! Tie on vielä pitkä, mutta aion kulkea sen loppuun. Minähän laihdun, saatana!

Positiivista energiaa!

Eilen tapasin tsempparin ja kävimme 1.5 tunnin lenkillä. Lenkkipolun varrella oli paljon, PALJON rappusia ja niitähän minut laitettiin kulkemaan! Minua huvitti suuresti kun puuskutin kuin pieni sika ja tsempparini käveli rappuset kepein askelin. No, eihän se ihme ole, ehkä hänellä on "pikkuisen" parempi kunto kuin minulla! Pääasia on että jaksoin ja meillä oli tosi kivaa! Tai ainakin minulla oli. Miten joku ihminen voi olla niin täynnä positiivista energiaa! Se ei ole mitään tekopirteyttä vaan ihan aitoa positiivisuutta ja iloisuutta. Hän osaa työnsä ja kannustaa pelkällä olemuksellaan. "Vielä pari rappusta, kyllä jaksaa", ja minä jaksoin. Reisiä poltteli pirusti, mutta ajattelin vain sitä kuinka rasva palaa ja kunto kasvaa. Juteltiin paljon tästä elämäntaparemontista sekä muustakin elämästä. On jotenkin lohduttavaa, että pystyy olemaan hänelle täysin rehellinen ja oma itsensä. Ja oli ihana huomata itsessään sellainen piirre, etten kokenut kamalaa huonommuutta tai hävennyt itseäni kun puuskuttelin rappusissa ja nousin niitä hitaasti. Tiesin, ettei hän arvostelisi tai ajattelisi minusta pahaa sen takia. Jos siinä olisi ollut toisenlainen ihminen, olisin voinut tuntea alemmuutta, mutta en hänen kanssaan. Tiesin, että näitä rappusia kävellään minun parhaakseni ja menemme minun tahtiani. Ei mitään "olet paska, kävele, kävele!", vaan positiivista energiaa ja kannustusta. Ehkä minulla on ne isän ankarat sanat päässäni, ja kerroin hänestä myös tsempparilleni. Koin tulevani ymmärretyksi ja olin niin onnellinen, että siinä minulla on vieressäni ihminen, joka osaa kannustaa minua oikein. Kyselin tulevasta saliohjelmasta, tai lähinnä siitä että kuinka usein alan käymään salilla. Ekat pari viikkoa kolme kertaa/vko ja sitten neljästi viikossa. Sitten pääsee tämä läski treenamisen makuun! Jännittää. Käyn myös kehonkoostumusmittauksessa ennen salille menoa ja seuraavan kerran sitten kesällä. Kiva nähdä sitten niitäkin tuloksia! Nyt mulla on varmasti järkyttävä määrä rasvaa kehossa ja vähän lihasta. Ne tulokset laitetaan muuttumaan! Lenkin jälkeen oli tosi hyvä fiilis niin henkisesti kuin fyysisesti.


Siitä menin sitten terapiaan ja sain purkaa vielä lisää itseäni. Ihanaa kun on joku, joka kuuntelee niin suurella antaumuksella ja osaa esittää hyviä kysymyksiä. Aloimme käydä läpi erästä täyttämääni lomaketta ja sieltä nousi todella vahvasti esiin hylkäämisen pelkoa. Ja se on aivan totta, hylkäämisen- ja yksin jäämisen pelko on ollut todella vahva jo monta vuotta. Lomakkeessa oli reilu 200 väittämää, joihin vastattiin numeroilla 1-6. 1 tarkoitti että on eri mieltä ja 6 tarkoitti että on täysin samaa mieltä. Ne, joissa on korkeat pisteet nousevat esille. Sitä lomaketta aiomme käydä läpi seuraavilla kerroilla. Ja tietysti aina ajankohtaisia kuulumisia. Tästä lähdetään ja katsotaan mikä on sitten seuraava polku.
Minulla oli eilen hyvät fiilikset ja oli kiva levätä iltapäivä sohvalla katsellen telkkaria miehen kanssa. Hän oli jotenkin niin suloinen.


Pari yötä olen nukkunut vähän huonosti. Piti oikein herättää itsensä kahvilla tänä aamuna, oisin varmasti lojunut sängyssä ellei olisi ollut niin kova tarve päästä vessaan. Siellä saa kyllä nykyään ravata ja kunnolla! Kettumaisinta on se kun alkaa kusettaa keskellä yötä. Nyt olisi vaan parasta saada itsensä kunnolla virkeäksi että jaksaa tehdä kotitreenin. Ajattelin tehdä sen hieman nopeammalla temmolla, katsoa miten jaksaa! Itsensä haastaminen on hyvästä.

9 kk

Tänään meille tulee mieheni kanssa täyteen 9 kuukautta. Yleensä emme juhli kuukausipäiviä, mutta varasin meille eilen radan keilahallista ja sitten vien hänet syömään. Tarvitsemme molemmat yhteistä kivaa tekemistä ja toivon että mieheni hieman piristyisi. Enkä yleensä osta lahjoja kuukausipäiväksi, mutta kun keskiviikkona olin ystäväni kanssa kaupungilla ja elokuvissa, en voinut vastustaa aivan ihanaa tuoksua joka löytyi sokokselta. Se oli alennuksessa ja siihen tuli mukaan semmonen kortinsäilytyshässäkkä. Siinä on periaatteessa minullekin lahjaa, saan aina kicksejä kun mieheni tuoksuu hyvältä. Ja yleensä hän tuoksuu AINA hyvältä. Toivottavasti tästä päivästä tulee hyvä. Pitää tehdä vielä pöytävaraus kolmen aikaan. Valitsin jo valmiiksi ruuan mitä aion syödä, sellaisen joka käy parhaiten ruokavaliooni. Syön kohtuudella ennen sitä, hyvin kasvispainotteisesti niin ei tule ylitettyä kalorimäärää.


Tällä viikolla olen liikkunut joka päivä! Eilen kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja valokuvailin samalla. Tänään tein kotitreenin. Tuli kivasti hiki! Viikonlopun ajattelin levätä hyvillä mielin, ellei tee mieli lähteä kävelylle,koska ilmeisesti on luvattu hyviä kelejä. Jos saisi tuon toisen puoliskonkin mukaan. Koira nyt lähtee varmasti. Se on aina niin innoissaan mukana että tulee oikein hymy huulille kun katsoo sen menoa.


Mielikin on virkeämpi. Oli rankat pari päivää. Olin todella ahdistunut ja itkuinen, epätoivoinen ja lohduton. Inhoan sitä oloa. Toivottavasti nyt taas menisi hyvin muutaman päivän. Maanantaina taas terapia ja tsempparitapaaminen.


Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Itseensä uskomisen menetys

Sain onneksi sovittua ajan tsempparille ensi maanantaiksi ennen terapiaa. Helpotuksen huokaus. Käymme kunnon lenkillä ja juttelemme. Tarvitsen sitä positiivisuutta, sillä eilen vaivuin synkkyyteen.


Mulla oli muutama oikein hyvä päivä, mutta eilen illalla alkoi ahdistamaan ja jotenkin menetin uskon itseeni täysin monelta osaa. Pelkään hirveästi, että en laihdu (ainakaan tarpeeksi), asetan itselleni ehkä liian kovia tavoitteita.. Mutta minä niin haluan laihtua! Ajattelen jo kesää ja simpsakampaa vartaloa, olen tehnyt ja aion tehdä kovasti töitä. Ajattelen sitä tatuointia, jonka aion itselleni palkinnoksi hankkia. Tatuoinnin, josta olen haaveillut kuusi vuotta. Rahaakin on säästössä.


Menetin uskoni myös itseeni taiteellisesti. En ole saanut taaskaan mitään aikaiseksi. Ideoita on tosi monta, mutta en uskalla aloittaa yhtäkään epäonnistumisen pelossa. Kaikkihan pitäisi ottaa oppimisena. Katselin entisten luokkakaverieni töitä ja tunsin alemmuutta. He ovat niin taitavia ja persoonallisia. Itse en löydä enää omista töistäni mitään persoonallisuutta. Tuntuu etteivät ne erotu massasta ollenkaan. Kaikki on vaan paskaa.


Meinaan hetkittäin menettää uskoni myös rakkauden lujuuteen. Kyselin eilen varmaan viisi kertaa mieheltäni että onko hän suuttunut minulle ja ärsytänkö häntä. Minun ei pitäisi, sillä ajan häntä kauemmas tuollaisella käytöksellä. Tuntuu etten uskalla puhua niin suoraan kuin haluaisin, en halua että hän ahdistuu taas enemmän. Mutta mitä sitten tapahtuu jos en pysty olemaan oma itseni? Pelkään että elämisestäni tulee teatteria.


Onneksi kolmelta on terapia. Mitenhän ehdin kaikki asiat kertoa 45 minuutissa. Nukuin kamalan pitkään. Muutamina päivinä olen herännyt tosi pirteänä puoli yhdeksän aikaan, mutta tänään nukuin yli 11. Heti huomaa, että kun on paha olla, unen tarve lisääntyy. Jaksoin kuitenkin tehdä aamutreenin. Eväätkin tein juuri, sillä minun on tarkoitus mennä kaverin kanssa elokuviin tänään. Se on oikein kivaa. Toivoisin että meistä tulisi läheisiä ystäviä, että minulla olisi edes yksi oma ystävä täällä. Pitää olla eväät mukana, ettei ruokarytmi mene pilalle eikä tule mentyä kauppaan ostamaan kaikenlaista paskaa.


Toivottavasti seuraava postaus on taas positiivisempi.

Herkkuhimo

Aamu alkoi kaurapuurolla, kahvilla ja puolikkaalla kotitreenillä. Oli hirveästi virtaa heti aamusta. Sitten aika alkoi käydä pitkäksi ja lähdin käymään anoppilassa. Vierailun jälkeen lähdin sauvakävelemään. Lähteminen tuntui hankalalta, jotenkin teki mieli enemmän jäädä sisälle makoilemaan. Ajattelin kuitenkin, että yleensä vaikeaa on juuri se lähtö. Lenkki meni ihan hyvin, sain pidettyä ihan ok vauhtia mutta meinasin ylämäissä hengästyä pikkuisen liikaa. Se tuntui vittumaiselta. Ärsyttää että itseltään on niin kovat vaatimukset, pitäisi olla realistinen ja olla ylpeä siitä että ylipäätään lähtee ja jaksaa. Lenkki oli tunnin mittainen ja lopuksi venyttelin.


Ilta onkin mennyt nälkää kärsiessä. Söin kyllä päivälliseksi savustettua lohta, hieman salaattia ja kasviksia. Välipalaksi kaksi leipää. Mutta silti oli nälkä. Yhdeksän aikaan söin sitten rahkaa ja nälkä lähti viimein. Mutta olen kärsinyt koko illan herkkuhimosta, eikä asiaa auttanut se että katsoin "Koko Suomi leipoo"- ohjelman. Päässä pyöri vaan negatiivisesti se, mitä kaikkea EI saa syödä, vaikka todellisuudessa saan syödä tosi monipuolisesti. Tämä herkkuhimo kuuluu varmasti asiaan, eikä ihme kun niitä on koko elämänsä syönyt säästelemättä. Onneksi rahkassa oli makeutta päärynästä ja mehukeitosta. Ehkä huomenna on helpompi päivä.


Mua vähän jännittää kun hampaassa on tuntunut vihlontaa. En halua hammaslääkäriin! Minä pelkään sitä niin paljon, en osaa sitä sanoiksikaan pukea. Sitä pelkoa eivät voi ymmärtää kuin ne ihmiset, jotka myös pelkäävät jotain todella paljon. Pahinta on se puudutus, se helvetin neula. Pelkään oikeastaan sitä. En voi kuitenkaan antaa porata ilman sitä, sillä se kipu on aivan järkyttävä. Eihän se puudutus kestä kuin hetken, mutta voi luoja miten paljon minä sitä pelkään! Tärisen ja nielen itkua, tunnen järkyttävää pakokauhua ja paniikkia. Mies ei voi lähteä tuekseni töiden takia. Minä vain hiljaa toivon, että vihlonta menee ohi, ettei siellä ole reikää...


Haluaisin nähdä mun tsempparia, jotenkin kaipaan sitä positiivisuutta joka hänestä huokui.

Long Live Rock'n Roll!

Lauantai aamu oli odottelua, oli ihan kamala ikävä miestä. Iltapäivällä hän tuli rumpalin kanssa mökille saunomaan. Olin lämmittänyt sen valmiiksi ja tein heille ruuankin, keikkareissuilla se syöminen tahtoo jäädä väliin. Oli niin ihana nähdä rakasta parin päivän eron jälkeen! Ja hän oli niin iloisen ja pirteän oloinen. Pojat arvostivat suuresti kun olin tehnyt valmistelut heitä varten. Mieheni vaikutti niin paljon enemmän omalta itseltään. Ehkä väsymys ja melankolia alkavat pikku hiljaa väistyä, sitä ainakin kovasti toivon. Hän sanoi ikävöineensä minua ja kehui minua kauniiksi. Siitä tuli uskomattoman hyvä mieli. Silloin tajusin miten paljon olen noita sanoja kaivannut. Ja kun istuin hänen vieressään sohvalla, tajusin miten paljon häntä rakastan ja että me kuulumme yhteen. Illalla heillä oli keikka paikallisessa baarissa, ja se oli aivan huikea! Ihmiset hymyilivät ja olivat niin mukana! Kunnon rock'n roll ilta! Oli ihana nähdä mies lavalla, nähdä se kuinka hän nautti. Ilta oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut.


Viikonloppu tuli levättyä liikunnan osalta. Sunnuntaina oli mukana roudaamassa poikien kamoja, ja olin niin tajuttoman väsynyt illalla että en jaksanut lähteä enää kävelemään. Ruokailukin meni ihan sekaisin sen pitkän roudausreissun takia. Ruokailun väli oli taas jotain 5 tuntia ja mulla oli tosi nälkä. Ja minut valtasi ihan kamala makean ja rasvaisen ruuan nälkä. Tuntui että silmiini osui pelkästään mainoksia hampurilaisista, tien vierustoja koristivat vain pelkästään kebab-pizzeriat. Kaupassa käydessä karkkihyllyt ja jätskialtaat notkuivat ihanaa sokeria. Voi perkele että kävi hermoon! Mies onneksi kannusti minua. Kotona söin sitten kanasalaattia, se oli lounaani. Päivälliseksi dippikasviksia, mutta minulla jäi vielä aivan tajuton nälkä sen jälkeen. Söin sitten leivän ja rahkaa, en ylittänyt kalorimäärää mutta tuli ihan järkyttävä ähky. Eli syöminen meni ahmimiseksi. Tuo ruokarytmin pitäminen on ihan uskomattoman tärkeää!


Tänään palattiin sitten kunnolla ruotuun. Heräsin samaan aikaan kun mieheni lähti töihin, join kahvit ja painuin ulos tekemään treenin. Ihana raikas ilma ja eikun rasva palamaan! Jaksoin tehdä treenin tosi hyvin! Reidet oli palautuneet ja kyykkääminen onnistui. Turmion Kätilöt soi mp3-soittimesta, vitsi se on mahtavaa treenimusiikkia! Olin tosi ylpeä itsestäni. Puuro maistui hyvältä reenin päätteeksi. I feel great. Tästä lähtee uusi paremman elämän viikko käyntiin!

Pylleröstä Tyllerö

Olipa aika makoisat tuntemukset reisissä tänä aamuna kun kävelin rappusia alas. Venytellessäni tajusin että "Hei, täällä kaiken läskikerroksen alla on kuin onkin vatsalihakset!". Pakaroissakin tuntuu kiva pieni kiristys.


Kävin anoppilassa päiväkahvilla ja oli oikein mukavaa. Mies on vielä tämän päivän keikkareissulla ja huomenna niillä onkin eka  keikka kyseisellä bändillä tällä paikkakunnalla! Tosi ihanaa päästä näkemään hänet kotikonnun lavalla. Kerroin anopille ja kälylle elämäntaparemontistani, he tuntuivat kovin ymmärtäväisiltä.


Kotiin päästyäni lähdin heti lenkille. Kävelin rauhallisesti 50 minuuttia ja koin suuria onnistumisen tunteita! En enää puuskuttanut ylämäessä kuin lihava sika tai niellyt oksennusta! Vitsi mun kunto on kasvanut kahdessa viikossa jo näin paljon! Toki hengästyin, mutta en läheskään niin pahasti kuin ekoilla lenkeillä. Fiilis oli aivan mahtava! Kuuntelin iloista musiikkia ja kävelin hymyssä suin raikkaassa syysilmassa. Koirakin oli taas hengessä mukana!


Kysyin tsemppariltani, että voinko hyvällä omalla tunnolla pitää viikonloppuvapaan kotitreenistä, sillä reidet ovat tällä hetkellä niin kipeät ettei kyykkääminen onnistu mitenkään päin. Hän sanoi että voin. 30 minuutin lenkki riittää, muuten saan rentoutua ja palautella lihaksia. Huomasin tänään myös sen, että en jaksa syödä niin isoja annoksia enää! Tulen täyteen paljon vähemmästä. Päivällisellä otin lautasella salaattia ja purkillisen tonnikalaa, siihen kylkeen real täysjyväleipä. Kolmasosa annoksesta jäi syömättä. Tuli niin täysi olo. Olen ottanut tavakseni lukea lehteä syödessäni, niin en todellakaan ahmi vaan syön todella rauhallisesti. Kylläisyys ehtii tulla nopeammin. Ruokavaliooni kuuluu kaksi välipalaa ja yleensä jaksan syödä niistä vain toisen. Tänään vedin pikkupurkillisen ananasta mehussa. Heh, tsempparini nauroi kovasti (hyvällä tavalla), kun sanoin että olen nimennyt tämän prokkikseni "Pylleröstä Tyllerö".


Ajattelin laittautua huomenna oikein nätiksi. Täällä mökillä ollessa on tullut oltua vain collegehousuissa ja risaisessa paidassa, ei ole paljon jaksanut stressata ulkonäöstään. Haluaisin yllättää mieheni huomenna positiivisuudella. Laittautuminen on kuitenkin ihan mukavaa! Vielä kun keksisi jonkin pienen yllätyksen miehelle, joka saisi hymyn huulille. Tänään puhelimessa hän kyllä kuulosti todella pirteältä ja iloiselta, siitä tuli hyvä mieli!


Minä toivotan teille oikein ihanaa viikonloppua! Nauttikaa!

Aamuvirkku

Heräsin tänä aamuna todella pirteänä. Vedin puuron naamariin ja siirryin koneelle kuuntelemaan iloista musiikkia. Minulla oli olo että "HALUAN LIIKKUA"! Se on minulle aivan jotain täysin uutta! Voiko oikeasti sokeriaddiktista ja sohvaperunasta tullakin liikunnan harrastaja? Toivottavasti ja ilmeisesti voi! Otin personal trainerini tekemän kuntojumppaohjelman ja painuin tekemään sitä ulos, sillä siellä saa paremmin happea. Vaikka satoi hieman, en antanut sen haitata. Treeni on raskas, tsemppari ei todellakaan päästä minua vähällä. Paljon eri kyykkyjuttuja ja reidet onkin todella kipeät! Tietää tehneensä ja huomenna voi sattua vielä enemmän! Mutta on näissä reisissä paljon mistä lähteä! Eiköhän tuo treeni parin kuukauden päästä tunnu jo helpommalta! Mä tein sen, kokonaan! Jaksoin! Se on iso asia. Huomenna ajattelin tehdä palauttavan kävelyn ja venytellä kunnolla.

Löysin muuten hyvän artikkelin, joka tuo minullekin järkeä päähän etten pistä itseäni liian piippuun heti alussa: http://keventajat.fi/hyvinvointi/liikunta/tassa-ovat-treenaajien-pahimmat-virheet-%C2%AD%E2%80%93-ala-sorru-naihin

Jotenkin on tuntunut tylsältä, että näissä postauksissa on vain pelkkää kirjoitusta, joten otin kuvia uusista treenikamppeista! Hienosta topista ja aivan ihanasta treenikassista, joka maksoi vaivaiset kymmenen euroa! Sinne mahtuu loistavasti kaikki salikamppeet!

Onnistumisen tunteita!

Istun sohvalla ja mussutan iltapalarahkaani. Meinasin sortua tänään tekosyihin. Kylmä ilma, kova tuuli, ei ole sopivaa syystakkia, kipeät lavat... blaa blaa blaa. Niinkö voi helvetti! Sitten onneksi tsempparini oli onlinessa sosiaalisessa mediassa ja aloin juttelemaan hänelle. Sieltäpä sitä tsemppiä ja hänen ihanaa positiivisuuttaan huokui ruudun läpi! Ei ilma ole kylmä, vaan RAIKAS! Tajusin sen että niinpä! On helppo hengittää ja pistää vaan vaatetta päälle niin ei sinne palellu ja liikkuessa tulee tosi nopeesti lämmin. Tsempparin avulla heitin nuo typerät tekosyyt nurkkaan ja läksin sauvakävelemään. Olin siis aikaisemmin päivällä käynyt hakemassa sauvat kotoa, ihme että löysin ne rempan keskeltä! Vedin täysiä, syke nousi korkealle ylämäissä ja alamäissä se tasaantui juuri sopivasti seuraavaan rutistukseen. Kunnon rokki vauhditti kävelyäni ja tasaisella tiellä päästelin menemään kuin höyryjuna. Ja asia, joka yllätti minut todella suuresti: POHKEISIIN EI SATTUNUT LAINKAAN! Olin niiiiin onnellinen! Koira oli niin mukana menossa, minua oikein nauratti. Se tuntui tsemppaavan minua omalla tavallaan ja aina kun kehuin sitä niin se sai hirveet kikcsit. Ihana se on. Lenkin jälkeen venyttelin sauvan kera ja sitten saunaan! Ai että oli loistava fiilis! Kaiken kruunaa tämä raikas iltapalarahka, joka täyttää todella hyvin vatsan.


Tänään oli toinen terapiasessio. Puhuttiin paljon tästä mun elämätaparemontista, oli tosi kiva kun häntä kiinnosti se niin aidosti. Kerroin hänelle myös että olen alkanut ystäväni neuvojen mukaan meditoimaan. Eilisen treenin jälkeen (minä tosiaan vedin kunnon läskinpolttotreenin vaikka oli motivaatiopula aluksi) meditoin reilu 20 minuuttia. Meditoinnin aikana sain flashbackin lapsuudestani. Muistin erään todella raskaan asian, jonka olen ilmeisesti painanut jonnekin todella syvälle. Kerroin tästä terapiassa ja alamme käsittelemään myös sitä asiaa. Medioinnissa on oikeasti voimaa, se on ihan uskomatonta kun sitä ei yritä pakottaa! Hah, terapeuttini muuten sanoi että "oletko sinä jo laihtunut?". Pussi leukani alla on kuulemma pienentynyt huomattavasti jo nyt! :D Hän oli pahoillaan jos esitti asian huonosti, mutta en loukkaantunut ollenkaan! Tuli tosi hyvä fiilis! Ilmeisesti tässä 1.5 viikossa on jo pöhötystä ja nesteitä lähtenyt vähäsen! Tästä se lähtee!


Niin ja ostin tänään FIT- lehden uuden numeron, jipiiii!
Nyt voin hyvillä mielin käydä makuuasentoon lukemaan lehteä, sillä olen liikkunut ja syönyt hyvin!


Tsemppiä teidän kaikkien päivään! Olkaa rohkeita!

Kohtaamisia

Tänään on ollut suuri päivä monessa mielessä. Aamu kahdeksalta oli ensimmäinen terapiatapaaminen ja jo näin alkuun se oli hyvin rankkaa. Vaikka keskusteltiin lähes pelkästään viimeisen kahden viikon kuulumisistani, itkin ja koin suuria tunteita. Kerroin eilisestä paniikki ja raivokohtauksestani. Ensimmäistä kertaa raivostuin niin paljon että tavarat lentelivät. En hallinnut vihani tunnetta, huusin ja heittelin tavaroita. Teki todella paljon mieli satuttaa itseään. Kävin tupakalla rauhoittumassa. Juttelimme pitkään mieheni kanssa ja raivo vaihtui epätoivoiseksi itkuksi. Peloiksi ja ahdistukseksi. Pyytelin anteeksi jatkuvasti ja pelkästään mieheni kauniiden kasvojen katselu sai minut itkemään vuolaammin. Pelkäsin että olen satuttanut häntä ja tehnyt hänen elämästään vaikeampaa. Kerroin siitä, miten paljon pelkään menettäväni hänet. Hän otti minut kainaloon ja sain itkeä siinä. Tuntui siltä etten halua päästää ikinä hänestä irti, että aivan kuin hän katoaisi jos nyt päästäisin irti hänen kädestään. Olin lohduton. Mutta viimein taas rauhoituin kun juttelimme, kävimme saunassa ja vietimme rauhallisen illan. Kerroin tästä, elämäntaparemontti päätöksestäni ja ahdistuksestani. Terapeutti vaikuttaa todella empaattiselta ja ymmärtäväiseltä. Aika kului todella nopeasti ja minulla olisi ollut vielä tajuttoman paljon sanottavaa. Istunto oli raskas ja olin pitkään sen jälkeen vielä itkuinen.


Kävin tervehtimässä vanhempaa naishenkilöä, joka on tietyllä tavalla varaäiti niin minulle kuin miehelleni. Sen jälkeen kävin katsomassa kotiamme, joka on täyden remonttitohinan alla. Vessa oli purettu kokonaan ja keittiössä jotain juttuja aloitettu. Hain postit, vähän lisää lämmintä vaatetta ja elokuvia. Siitä läksin kaupoille ja oloni oli siellä kierrellessäni jo rauhallisempi ja odotin kovasti tsempparin tapaamista. Ostin halppiskaupasta todella kivan jumppatopin ja parit halvat collegehousut sekä Pikku Myy jumppakassin <3 En voi vastustaa muumituotteita! Kaupasta ostin paljon terveellistä ruokaa, mahdollisimman monipuolisesti.
12 jälkeen menin hesburgerille (eikö ole ironista!) odottamaan tsempparia. Täyttelin siinä odotellessani paksua elämänkerta lomaketta, jonka sain kotitehtäväksi terapiasta. Join kahvia ja vettä odotellessani. Nostin katseeni ja näin niin kauniin ja iloisen ilmestyksen. Se oli tsempparini! Minulla oli kysymyslista, johon kävimme heti käsiksi ja sain todella paljon hyödyllistä tietoa asioista, nyt ei tarvitse stressata niin monesta asiasta. Hän tekee minulle alustavan treenisuunnitelman tänne mökillä olo ajaksi, sekä ruokaohjelman. Sain jotenkin niin ihanan energisen ja positiivisen kuvan tästä naisesta, että minulle tuli todella hyvä olo. Hän huokui sitä.  Hänen kanssaan oli helppo jutella, eikä tullut yhtään sellainen olo että hän arvostelisi tai ajattelisi minusta pahaa painoni takia. Tunsin hyväksyntää omana itsenäni ja aitoa auttamishalua tavoitteeseen pääsemiseksi. En olisi voinut kohdata ihanampaa ihmistä, jonka kanssa aloittaa tämä matka terveellisempään elämään. Olin todella innoissani tapaamisen jälkeen, odotan todella paljon seuraavaa tapaamistamme. Hänen pirteytensä ja positiivisuutensa tarttui minuun! Kiitos.


Tapaamisen jälkeen lähdin hakemaan ystävääni asemalta. Emme ole nähneet muuttoni jälkeen. Oli ihanaa nähdä iloiset ja tutut kasvot, tärkeän ystävän kasvot. Saamme olla pari päivää mökillä ihan omassa rauhassa, sillä mieheni on keikalla bändinsä kanssa Helsingissä. Ja tämä hetki erossa tulee tekemään meille todella hyvää. Keskustelut ystäväni kanssa ovat olleet todella syvällisiä, henkeviä ja voimauttavia. Hänkin on kokenut todella paljon viimeisen vuoden aikana. Ihailen häntä monessa suhteessa. Hän opetti minulle myös meditoinnin saloja! En olisi uskonut että pystyisin saavuttamaan yhtään mitään ensimmäisellä kerralla, mutta oli hetkiä, jolloin tunsin olevani humalassa. Sydämeni tuntui raskaalta ja vatsaani poltteli. Se oli kuulemma chakrojen puhdistumista. Ehkä alan tekemään tätä enemmänkin? Hänen kanssaan on helppo olla ja ihana keskustella. Soitin miehelleni päivällä ja hän kuulosti todella pirteältä ja minulle tuli tosi hyvä mieli.Illalla hän laittoi minulle ihanan tekstiviestin ja minä tunsin sen! Tunsin sen saman kutkutuksen ja kihelmöinnin vatsanpohjassa, kuin silloin alkuaikoina! Ujo hymy nousi kasvoille ja teki mieli peittää ilmeensä. Se oli ihana tunne!
Nyt kuuntelemme rauhallista musiikkia ja jatkamme illanviettoa keskustelujen merkeissä. Kiitos tästä päivästä!

Tukijoukkoja

Sain tsempparilta sähköpostia taas ja tapaamme torstaina 12 jälkeen! Olen todella innoissani ja aion tehdä piiiiiiitkän kysymyslistan hänelle!


Olen tässä tänään jutellut myös kaverini kanssa, josta kerroin teille aikaisemmin. Hän, joka pudotti reilusta 90 kilosta 60 kiloon. Hän on antanut minulle hyviä neuvoja ja tsempannut tosi paljon! Uskomatonta miten samantyyppisiä kokemuksia meillä on! Hän on muutenkin todella mukava ihminen, toivon että jossain vaiheessa näkisimme ihan livenä. Meillä on vaan pitkä välimatka, mutta eiköhän se jossain vaiheessa tapahdu! :) On ollut todella hyvä mieli, kun on löytänyt kohtalotoverin, vielä omasta sosiaalisesta verkostosta. Kiitos facebook!
Ajattelin myös tänään soittaa äidille ja kertoa tästä elämäntaparemontista. Hänkin pudotti painoa reilu 20kg vähän aikaa sitten.


Löysin muuten takaisin kiloklubi.fi sivustolle! On muuten hyödyllinen painonpudotuksessa! Ilmainen sivusto, joka laskee ruuan kalorit ja kulutuksen tehon! Olen stressannut niin kovasti että oonko syönyt liikaa nyt kun en pääse liikkumaan. Laskin siellä eilisen kalorit ja niitä tuli vain vähän reilu 1000! Olin todella yllättynyt. Niin vähän, eikä jäänyt nälkä! Eikä pitäisi olla pelkoa lihomisesta. Toivottavasti sunnuntaina vaaka näyttäisi vähemmän.
Löysin itselleni todella hyvän salin! Ja vain 18e kuussa! Se on todella lähellä kotiamme, eli voin kävellä sinne ja siinä tulee alkulämmittely, joka on todella tärkeää. Luin juuri eilen siitä Fit lehdestä, että alkulämmittely on oikeastaan ehdoton. Se parantaa treenin tehoa. Jos aloittaa vaikka saliharjoittelun kylmiltään, menee 15 minuuttia siinä että keho ottaa sen kaiken vastaan eikä tunnu jäykältä. Siitä lehdestä on tullut mulle kuin raamattu. (SORRY JESUS!)


Olen tässä miettinyt kovasti mikä ois mulle mieleinen ja sopiva kotitreeni tälle ajalle, kun ollaan mökillä. Mä tunnen itseni niin hyvin, että kyllästyn pelkkään lenkkeilyyn. Mietin ensin kahvakuulaa, mutta isä sanoi fiksusti ettei kannata ostaa sitä ennenkuin on kokeillut ja tietää että tykkääkö siitä. Tänään ajattelin että vois katsoa netistä, löytyisikö vaikka jumppavideoita ja varmasti personal trainerkin osaa tässä neuvoa. Treeniohjelman teko maksaa sen 25 euroa ja se ei ole paha! Toivottavasti nyt tervehtyisin pian että pääsisin liikkumaan! Kehossa on paljon rasvaa jonka pitää päästä tirisemään pois!


Tervetuloa terveempi elämä! Lähdettekö mukaan tälle matkalle kanssani?!

"Sä oot masentunu, siks sä syöt niin paljon"

En pystynyt eilen miettimään mitään muuta kuin ruokaa. Hirveä stressi siitä mitä saa ja mitä ei saa syödä ja siihen päälle vielä hetkittäinen, aivan järkyttävä makean himo. Minun oli pakko avautua miehelleni riippuvuudestani sokeriin ja tunnesyömisestäni. Olen syönyt suruuni ja ahdistukseeni niin kauan kuin muistan, koulukiusausajoilta lähtien. Siitä tuli sokerikoukku, on tuntunut siltä etten pärjää päivääkään ilman sokeria, eritoten herkkuja. Olen viime aikoina ollut todella hyvä huijaamaan itseäni, aloitin karkki ja suklaalakon kesällä mutta koska minun oli saatava sokeri jostain aloin syömään kahvileipiä ja vanukkaita. Ne olivat "sallittuja" koska eivät olleet karkkia. Niinku haloo saatana!! Ei tarvitse olla surua että tarvitsen sokeria, mutta pahan mielen sattuessa ahmin kaiken mahdollisen suuhuni. Makeat herkut sekä rasvaisen roskaruuan. Rakastan ruokaa ja eri makuja mutta "tarpeeni" saada kaikkea epäterveellistä mahdollisimman paljon (yleensä ähkyyn asti) on ollut sairaalloinen. Eilen tosiaan mietin vain ruokaa ja sitä että onko minulla nälkä vai haluanko vain napostella kuten yleensä, pohjattomaan vatsaani. Söin mielestäni terveellisesti ja kasvisvoittoisesti, mutta silti mietin koko ajan että syönkö liikaa, lihonko? Makeanhimo raastoi hermoja. Oli ihan hirveä olo. Oloa pahensi se,kun tiesin etten pääsisi lenkille. Kurkkuni on kamalan kipeä enkä halua sairastuttaa itseäni enempää. Olin epätoivoinen.


Ostin toissapäivänä Fit, ja Fit - laihdu lehdet. Siellä oli tosi paljon hyödyllisiä artikkeleita. Luin ahmimishäiriöstä sen jälkeen kun olin avautunut miehelleni ongelmistani. Artikkeli oli kuin suoraan minun suustani. Onko minulla ahmimishäiriö? Siellä oli kysymyksiä joihin piti vastata kyllä tai ei, jos vastasi kolmeen kyllä on mahdollista että sairastaa ahmimishäiriötä. Vastasin kahdeksaan kysymykseen kyllä. Ajattelin puhua tästä ensi viikolla sekä terapiassa että tsempparin kanssa. Minun on saatava tämä kuriin, muuten laihduttaminen on paljon vaikeampaa.


Toinen hyödyllinen artikkeli oli sokerista, lähinnä sokerin korvaamisesta. Olin jo aikaisemmin kuullut Steviasta, mutta jotenkin se on vaan.. hmm "slipped my mind". Ja jotenkin minulla oli sellainen muistikuva ollut että se on samanlaista kuin jokin canderell, huijausta. Mutta artikkelista kävi ilmi että se on tosiaan kasvipohjainen ja TÄYSIN kaloriton ja hiilihydraatiton! En ollut uskoa sitä. Pakko oli tarkistaa kaupassa että onko tämä totta, ja olihan se! Nolla arvot.


Lehdessä oli paljon hyödyllistä tietoa, välillä luin innoissani ja välillä ahdistuksen vallassa. Odotan kovasti tsempparin tapaamista, on paljon asioita joista haluan hänen kanssaan jutella. Toivottavasti tapaaminen tosiaan onnistuu jo ensi viikolla.


Söin aamupalaksi ruisleivän juustolla ja tomaatilla, desin maitoa, kupin kahvia sekä puoli purkkia rahkaa marjojen kera, makeutettuna stevialla. Se maistui aivan normaalilta, siis aivan kuin sokerilla makeutetulta! Amazing! Uusi lempituotteeni. Onhan se tyyristä, mutta rahan arvoista. Olo on tällä hetkellä todella kylläinen, ei ähky, mutta siis kylläinen. Rahkaa ilmeisesti tosiaan kannattaa syödä, siinä on paljon protskua, vähän hiilareita ja täyttää! Lehdessä oli että pitäisi syödä 3-4 tunnin välein. Se tuntui jännältä, pitää vahtia tosi tarkkaan kaloreita ettei syö liikaa kun pitää syödä noin usein. Mutta se on loogisesti ajateltuna järkevää. Keho saa koko ajan hyvää polttoainetta, eikä tule sitä sudennälkää jonka takia ahmisi sitten älyttömät määrät rasvaista ja epäterveellistä ruokaa.


Kävin eilen aamuna vaa'alla anoppilassa. Minun oli kohdattava lukemat, jotta voisin seurata edistymistäni. Aamupaino oli 117.8 kg. Painan 18 kiloa enemmän kuin mieheni, ja hän on 194cm pitkä, eli täysin normaalipainoinen ja hänellä on suht paljon lihasta sillä hän käy salilla ja nyrkkeilytreeneissä. Minä olen 160 cm pitkä.. olen siis sairaalloisen ylipainoinen. Jotta olisin normaalipainoinen, minun pitäisi pudottaa puolet painostani. Kannan siis kahden ihmisen painoa! Herrajumala... Olo on epätoivoinen... Vaikka moni on onnistunut suuremmassakin painonpudotusurakassa, tuntuu siltä että kuinka itse voin onnistua? Pelottaa ja ahdistaa. Yhdessä edellisessä postauksessa sanoin, että haluaisin laihtua kokoon 40/42, mutta riittääkö se? En tiedä. Tuntuu ettei päähäni mahdu tällä hetkellä mitään muuta kuin tuo suuri numero ja laihduttaminen. Tarvitsen apua... Todella paljon apua. (Tämä oli muuten iso asia minulle kertoa julkisesti painoni, en ole tehnyt sitä vuosikausiin...)
Mieheni lupasi tukea minua. Hän myös sanoi että rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen, mutta kannustaa minua jos haluan muuttaa elämäntapojani. Kirjoitin myös naamakirjassa eräälle tutulleni, joka on nyt laihduttanut reilusta 90kg about 60kg. Juttelimme ja hänellä oli pitkälti samoja dilemmoja kuin minulla, hänkin lupasi olla tukenani ja kannustaa. Tuntui hyvältä. Sillä tukea ja kannustusta tarvitsen ja paljon. Toivottavasti tämä tauti loppuisi pian että pääsisin liikkumaan. Ahdistaa syödä kun ei kuluta mitään, vaikka olenkin syönyt paljon vähemmän ja terveellisemmin.


Ei pitäisi ajatella sitä, kuinka kauan tämä projekti tulee kestämään, se alkaa ahdistaa. Pitäisi ajatella vaan kivoja ja positiivisia asioita ja hurrata jokaisesta pudotetusta kilosta. Jos teillä on samantyyppisiä kokemuksia, neuvoja otetaan vastaan!

Epävarmuuden karhunraudoissa

Isä soitti taas tänään hysteerisen puhelun. Kuulin heti että se on itkuinen. Välillä se itkikin ja muuten saarnasi. Joo, se on huolissaan, tiedän ja ymmärrän. Olen sen ainut lapsi. Mutta tuntuu pahalta kun kiristetään että huoli minusta ajaa hänet aikaiseen hautaan, ja tuntuu pahalta kun asiat sanotaan huutamalla eikä puhumalla. Pahin asia, minkä hän sanoi oli että "Teille tulee vielä ero kun sinä et pidä itsestäsi huolta."


Mä en ole pystynyt koko päivänä ajattelemaan mitään muuta. Tuntuu ihan saatanan pahalta. Ihan kuin en olisi tarpeeksi viime aikoina miettinyt sitä että rakastaako mieheni minua... Kun meillä ei ole ollut seksiäkään puoleentoista kuukauteen. Vaikka hän väittää ettei vika ole minussa... Niin tällä hetkellä en osaa ajatella muuta. Isän kohtelu on tehnyt minusta niin epävarman miesten suhteen. Koska olen kokenut ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen (vaikka varmasti rakastaa). On sitten vaikea kuvitella että kukaan muukaan mies niin tekisi.


Menin isän puhelun jälkeen lenkille, olo ei ole ollut tänään kuumeinen tai kipeä. Jalkoihin sattui edelleen mutta ei ihan niin paljon. Pidättelin itkua koko lenkin ajan... En fyysisen vaan henkisen kivun takia. Ajattelin itseni satuttamista. Näin mielessäni kuinka viiltelen käsiäni. En ole kuitenkaan tehnyt niin, kävin lenkin jälkeen järvessä kastautumassa.


Tiedän että isä yrittää auttaa... Kuten olen sanonut, se ei vaan aina osaa sanoa asioita oikein. Mutta tuntuu pahalta... Olen tällä hetkellä niin epävarma. Eilenkin kysyin mieheltäni että rakastaako hän minua todella juuri tällaisena, haluaisiko hän toisenlaisen tyttöystävän jne jne... En tällä hetkellä luota hänen rakkauteensa. Tuntuu kauhealta sanoa se ääneen... Tunnen itseni niin yksinäiseksi.. Olin onnellinen kun mieheni sanoi että tämän viikonlopun hän haluaa levätä, eikä oteta kaljaa ollenkaan. Parasta tässä on tuo alkoholittomuus, niin parasta. Tottakai annan hänen levätä.. mutta olisi kiva jos edes jotain tehtäisi yhdessä.. edes pelattais lautapelejä. Olenko minä liian vaativa? Tuntuu jotenkin että olen ihan täysi paska... Haluaisin itkeä ja huutaa, mutta itku ei tule...


Lukeeko tätä kukaan? Mietin sitäkin että mitä sinä, joka ehkä luet tätä, ajattelet minusta... Haukutko minua ajatuksissasi...


Desperado.

Tsemppari

Kävin  eilen uudestaan lenkillä ja voi perkele miten paljon koski jalkoihin! Ekassa mäessä pohkeet meni niin hapoille, että tuntui koko lenkin ajan siltä että niitä lihaksia väännellää ja vedetään molemmista päistä eri suuntiin. Mutta kävelin, perkele. Purin hammasta ja kävelin. Venyttelin ja ravistelin lopuksi.


Aamulla kun heräsin, kurkku tuntui karhealta. Vaikka uusi urheilupaitani onkin pitkähihainen ja hengittävä niin tajusin liian myöhään, etten tajunnut suojata kaulaa. Koska syksyisin olen todella herkkä sairastumaan juuri sen takia, jos ei ole huivia kaulassa. Vaikka lenkkeillessä tuli tosi lämmin, niin ilmeisesti kaula sai vähän kylmää. Tein aamulla kuitenkin pienen treenin ja olo oli virkeä sen jälkeen.


Heräsin itse asiassa siihen kun isäni soitti. Sain kunnon paasauksen heti aamusta tästä liikuntahommasta ja laiskuushaukut. Ensiksi meinasi alkaa ahdistamaan ja vituttamaan mutta sit päätin olla vaan välittämättä kun tiesin että se on vaan isän tyyli puhua. Sitten se alkoikin yhtäkkiä itkemään ja sanoi kuinka huolestunut se on minusta. Kyllä mä tiedän että se välittää, se ei vaan aina osaa näyttää sitä niin pehmeästi kuin mun herkkä itsetuntoni tarvitsisi. Mutta isälle iso kiitos siitä että kannustaa omalla tavallaan ja osti mulle lenkkarit.
Iltapäivää kohti minua kuitenkin alkoi väsyttää ja kroppa tuntui raskaalta. Mittasin äsken kuumeen ja se näytti 37,4. Eli pientä lämpöä, toivon ettei kuume nousisi jottei tämä terveemmän elämän hakeminen lopahtaisi heti kättelyssä.


Ai niin, olen varmaan unohtanut kertoa! Laitoin tosiaan sitä sähköpostia parille personal trainerille, toinen niistä toimi enemmän tsemppari kuin pt nimellä. Olin tipahtaa tuoliltani kun luin hänen sähköpostinsa. Kaikki muut personal trainerit pyytäävät palveluistaan vähintään 280e kuussa (jos olet sitoutunut vähintään 3kk ja sisältää yleensä 10 tapaamiskertaa) niin tämä ihana täti pyytää tapaamiskerrasta, joka sisältää treenin tms. vain 20 euroa!!! Jos haluaa erikseen teettää treeniohjelman, se maksaa 25 euroa ja kattava ruokaohjelma maksaa 80 euroa, jonka voi maksaa erissä! Olin niin innoissani. Minulla olisi nyt mahdollista saada ammattitaitoinen tsemppaaja! Minulla olisi varaa tavata häntä esim pari kertaa kuussa ja voisin maksaa erissä ruoka- ja treeniohjelman jota noudattaisin sitten itsenäisesti! Minun ensimmäinen terapiakäyntini on ensi viikolla, ja todennäköisesti pääsen tapaamaan tsempparitätiä samana päivänä jolloin kartoitetaan mun tilanne, ja tää on siis ilmainen!


Mua jännittää ja pelottaa, että entä jos en onnistu siitä huolimatta. Haluaisin niin kovasti onnistua. Tiedän ettei pitäisi olla liian kovia tavoitteita, mutta päässäni pyörii se että jos laihtuisin kokoon 40/42.. tällä hetkellä olen kokoa 46/48. Ja tottakai, että olisin paremmassa kunnossa ja terveempi. Minua ahdistaa mennä vaa'alle, koska tiedän että ne lukemat ovat todella epätoivoiset. Ärsyttää olla näin pessimistinen, mutta ehkä se johtuu nyt tästä että olen kipeä. Mun on pakko onnistua. Auttakaa minua, tarvitsen tsemppiä!


Odotan myös terapiaa. On todella pahoja ajatuksia mielessä, selkeästi huonoa itsetuntoa ilmassa...

Pappa Betalar

Sain eilen illalla järkyttävän ahdistuskohtauksen ja paniikkikohtauksen. Veikkaan että se lähti liikkeelle tästä terveyteen ja liikuntaan kohdistuvasta paineesta. Ja sitten aloin miettimään minun ja mieheni suhdetta, sitä kuinka väsynyt hän on ja kuinka vähälle läheisyys ja seksi on jäänyt. Itkin taas. Vaikka olen luvannut ymmärtää. Mutta en voi sille mitään, että se sattuu kun hänen mielenkiintonsa ei kohdistu mihinkään, ei edes minuun. Ja hän sanoi eilen, että kokee omalla tavallaan paineita siitä, kun minulla ei ole mitään muuta täällä kuin hänet. Mutta korjasi, että se tuntuu hänestä pahalta, ettei minulla ole kavereita joiden kanssa tehdä asioita, kun hän ei nyt itse jaksa. Täällä mökillä minua ei ole haitannut ollenkaan ettei minulla ole kavereita tässä kaupungissa, ainakaan niin paljon, koska viihdyn täällä aika hyvin ja minulla on inspistä tehdä taidejuttuja. En tiennyt mitä ajatella. Tuntui vaan pahalta, kaikki. Menin ulos tupakalle veitsi mukanani. En uskaltanut viillellä käteeni, sillä tiesin että isä tulee käymään. Viiltelin siis jalkaani, sillä sen saan helpommin peittoon kuin käden. Minun oli pakko saada se kipu pois sisältä, mutta ei se helpottanut paskaakaan. Minä en tiedä miten osaan olla näin typerä kun sorruin taas viiltelyyn vuosien jälkeen.
Kun menimme sänkyyn en pystynyt edes lukemaan, pidättelin vain itkua ja ajatusten vuoristorata rullasi päässäni älytöntä vauhtia. Oli vaikea saada mistään kiinni. Sitten se iski - paniikkikohtaus. Kroppani vääntelehti ja kramppasi, itkin holtittomasti ja huusin. Tunsin älytöntä epätoivoa. Aina aikaisemmin kohtauksen tullessa mieheni on sulkenut minut syliinsä, nyt hän vain luki kirjaansa ja sanoi että rauhoitu, mun on saatava unta että jaksan mennä töihin. Se sattui aivan helvetisti, tuntui siltä ettei hän välitä. Vaikka tiesin jo silloin ja varsinkin nyt, että ihminen joka on itse väsynyt ja alamaissa ei jaksa tukea toista samalla tavalla kuin terveenä. Olin ottanut rauhoittavan jo aikaisemmin mutta kohtaus tuntui kestävän ikuisuuden.


Aamulla rukoilin mieheltäni ettei hän jättäisi minua. Hän sanoi ettei sellainen ole käynyt mielessäkään. Hänellä on paljon positiivisempi elämänasenne kuin minulla. Hän sanoi että kaikki kääntyy hyväksi kun olemme kärsivällisiä. Minä taas stressaan kaikesta ja olen pessimistinen. Pelkään että tämä parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, tai jos molemmat uimme syvissä vesissä emme jaksa pelastaa toista hukkumasta.. niin hukumme molemmat ja eroamme. Pelkään sitä niin helvetisti. Se pieni naiivi tyttö sisälläni toivoisi vain, että elämä olisi kuin rakkauselokuvasta. Masentuneena ja ahdistuneena on todella vaikea kestää minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Ja huonolla itsetunnolla on vaikea ottaa vastaan lause " minua ei kiinnosta eikä haluta mikään". Se kääntyy suoraan haukkumiseksi ja "minä en halua sua yhtään" lauseeksi. Ihan kuin olisi taas lapsi ja kuuntelisi koulu"kavereiden" ja isän haukkumista. Mutta minun pitäisi vain kestää ja luottaa toisen rakkauteen. Antaa tilaa ja yrittää eheyttää itseäni muuten. Voi Luoja että se tuntuu vaikealta.


Isä kävi tänään täällä mökillä kylässä. Oli kiva nähdä sitä. Vaikka en koe hänen kanssaan samanlaista yhteenkuuluvuutta kuin äidin, ovat välimme paljon paremmat kuin aikaisemmin. Ja tiedän hänen rakastavan minua, joskus hän vaan näyttää sen väärällä tavalla. Tänään hän osti minulle uudet lenkkarit ja urheilupaidan sitä varten, että voin alkaa lenkkeillä kunnolla. Hän kyllä kannustaa, mutta sanoo myös että miksi olen niin laiska etten ole saanut koskaan aikaiseksi laihduttaa ja että miksi olen aina jättänyt kaiken kesken. Tiedän että homma on niin, että hän välittää mutta ei vaan osaa sanoa aina asioita oikein. Ja minä herkkänä otan kaiken omaan nahkaani. Mutta olin todella kiitollinen lenkkareista ja paidasta, toivottavasti niille tulisi paljon käyttöä ja olisin kohta terveempi ihminen. Ostin myös vitamiineja ja möllereitä. Heitettiin isän kanssa tikkaa ja korista, pelattiin myös petanqueta ja mölkkyä. Siinä tuli kivasti leikkimielistä liikuntaa samalla ja oli kiva kun oli isän kanssa yhteistä tekemistä. En pystynyt sanomaan isälle sitä, että minut ehkä laitetaan pian sairaslomalle, mutta kerroin että aloitan terapian ja että olen voinut huonommin kuin keväällä. On se edes jotain. Yritän käydä tänään uudestaan lenkillä. Ei, en yritä, vaan KÄYN! Katsotaan pitääkö tehdä taas vitutusavautuminen.

Hapoilla

Pakko avautua heti vaikka edellisestä postauksesta ei ole kuin muutama tunti.
Kävin kirjoittamisen jälkeen lenkillä. Tuo mökkitie on kuin vuoristorata, aivan helvetillinen mäkiralli ja huomattavasti enemmän ylämäkivoittoinen mökiltä poispäin kävellessä. Mun jalat meni hapoille heti, tarkalleen ottaen pohkeet. Sattui niin vitusti. Puuskutin ylämäessä kuin vanha sika. Selkään koski. En nauttinut yhtään, en siis tippaakaan. Mun pohkeet huutavat edelleen hoosiannaa, vaikka lenkin jälkeen venyttelin, kävin saunassa  ja kastautumassa viileässä järvivedessä.


En todellakaan halunnut aloittaa niin, että verenmaku tulee suuhun. Mutta tuo  reitti oli paljon vaativampi painavalle ruholleni kuin osasin ajatella. Vaikka kuinka vihaan tätä, en haluaisi luovuttaa heti kättelyssä. Pelottaa oikein että mitä nuo jalat  sanovat huomen aamuna. En todellakaan aio kävellä tuota lenkkiä joka päivä, vaikka se onkin vain kolme kilometriä. Mäet tekevät siitä todella raskaan. Jos kolme kertaa viikossa yrittäisi? Esim ma, ti ja to? Viikonloput pitää ehdottomasti pyhittää levolle.


Omalla tavallaan ymmärrän narkkareita. Minä olen sokeriaddikti. Tuntuu että tulen hulluksi jos en saa päivittäistä sokeriannostani. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen karkkilakossa, mutta haen sen sokerin sitten huijaamalla muualta. Kuten pullasta, jätskistä tai vanukkaasta. Että semmosta meininkiä. En todellakaan haluaisi kieltää itseltäni kaikkea, mutta en voi myöskään syödä makeaa joka päivä. Siitä eroon pääseminen on vaan jumalattoman vaikeaa.


Katselin netistä personal trainereita. Herrajumala ne ovat kalliita. Laitoin kuitenkin mielenkiinnosta parille yksityisemmälle henkilölle sähköpostia ja kyselin palveluista ja hinnastosta. Minä todella tarvitsisin tukea ja apua, olen todella huono liikunnan suhteen ja pelkään epäonnistumista.

Läski lihan päällä lämmittää, vai lämmittääkö?

No niinhän se kai tekee, mutta ei sitä läskiä kyllä tarvitsisi olla ihan näin paljon.
Varmaan miljoonatta kertaa ajattelin tänään, että pitäisi pudottaa painoa. Mutta  ensimmäistä kertaa ajattelin ensimmäisenä terveyttäni enkä ulkonäköäni. Tottakai ajattelen sitäkin, mutta nyt mökillä ollessani olen huomannut että kroppa ei voi oikein hyvin. En tiedä johtuuko se myös siitä että aloin syömään uudestaan lihaa? Mutta toinen syy siihen on ehdottomasti se, että ei tule yhtään liikuntaa. Täällä kun ei tarvitse käyttää koiraa lenkillä, sen kun vaan päästää ovesta  ulos kusemaan ja paskomaan. Olen myös aika varma että minulla on vitamiinien puutetta. Olo on vaan yksinkertaisesti oksettava. Kroppa ei voi tällä hetkellä hyvin.


Mä olen epäonnistunut joka kerta kun olen yrittänyt aloittaa kuurin tai terveemmän elämän. Olen ehkä onnistunut laihtumaan 10 kiloa, niinkuin tein viime talvena. Mutta nyt nekin ovat tulleet takaisin korkojen kera. En pidä liikunnasta. Mulla on niin kovia traumoja koulusta ja isästä. Välillä olen innostunut, mutta se innostus on aina lopahtanut. En tiedä olenko aloittanut liian rankasti tai ottanut liian tuloksellisen asenteen. Minä kun olen oikeasti hätähousu. Tuloksia pitäisi näkyä heti. Mutta en esimerkiksi uskalla mennä vaa'alle, sillä tiedän että lukemat ovat sairaalloiset. Minulla on todella paljon ylipainoa, se on fakta. Lihava korppi on oikeasti lihava.


Pitäisi oikeasti ajatella diabetesta, sydän ja verisuonitauteja, kolesterolia... Ja yksi mikä säikäytti minut, oli selkäkivut. Moneen vuoteen en ole kärsinyt moisesta, niin viikonlopun aikana alkoi koskemaan ihan julmetusti selkään. Nekin kivut helpottaisivat kun painoa putoaisi. Nämä ovat faktoja. Haluaisin niin onnistua, mutta nämä ajatukset  ja yritykset kuolevat niin nopeasti kun ajattelen että en onnistu. Koska aina aikaisemmin olen epäonnistunut. Mulla pitäisi varmasti olla jokin personal traineri, mutta eihän mulla helvetti sentään ole semmoiseen varaa. Miehelleni en halua puhua tästä asiasta mitään, sillä painoni on arka asia. Vaikka koskaan, siis koskaan hän ei ole sanallakaan ilmaissut että olisin ruma tai liian iso. Tiedän todellakin, että hän, äitini ja ystäväni rakastavat minua kiloineen päivineen. (Kai isäkin, mutta jätin hänet mainitsematta sillä hän soimaa minua lähes aina painostani). Minunkin pitäisi rakastaa itseäni tällaisena kuin olen, mutta se terveys. Se todellakin huolettaa minua tällä hetkellä.


Minulla on huono tapa syödä silloin kun olen surullinen. Pystyn vetämään ruokaa ja herkkuja älyttömiä määriä. Tällä hetkellä olen karkkilakossa, ja tarkoitus olla jouluun asti mutta... syön kyllä pullaa ja jätskiä sen minkä kerkeän, koska  nämä eivät kuulu karkkeihin ja suklaaseen. Voi vittu mikä dorka. Vaikka ei mun mielestä koskaan pitäisi lähteä sille "ei koskaan mitään herkkuja"- linjalle. En vaan osaa kontrolloida syömisiäni. Rakastan ruokaa, eri makuja. Mutta en osaa nautiskella hitaasti. Hotkin. Olen oikea suur- ja surusyömäri.
En tiedä auttaisiko tämä blogi tässä asiassa ja ehkä voisin puhua tästä ensi viikolla alkavassa terapiassa? Tarkoitukseni ja haluni ei ole laihtua pieneksi mallinukeksi, olisin tyytyväinen jos hoikistuisin edes pari-kolme vaatekokoa. Ja se tunne, että kroppa ois terve. Sitä kaipaan. Ja jotenkin haluaisin  uskoa siihen, että terveemmät elämäntavat vaikuttaisivat myös mielenterveyteen. Uskallanko yrittää, vai kierinkö vain itsesäälissä hokien "en minä kuitenkaan pysty siihen"?