Torstai tunnelmia

Fiilikset ovat vaihdelleet elämäntaparemontin suhteen edelleen. Ehkä suurimmaksi osaksi olen kuitenkin ollut taas positiivinen, mutta heikkoja hetkiä on tullut. Silloin rehellisesti sanottuna vituttaa. Mun on vähän vielä vaikeaa sulatella sitä että tämä on niin pirun hidasta. Väkisin aina tulee mieleen Suurin pudottaja ohjelma, jossa ne laihtuu useamman kilon viikossa... mutta sitten taas ajattelee että "No, onko se siten kuinka terveellistä ja pysyvää?" Huoh. Kai tämä tästä.

Tällä viikolla on salitreeninä aerobisempi versio. En malttanut olla kokeilematta hölkkäämistä juoksumatolla ja jaksoin odotettua paremmin! Yllätin siis itseni. Vaikkei minun olisi vielä järkeä tällä painolla juosta, mutta olin niin utelias että oli pakko kokeilla miten kunto on kasvanut. Kuntopyörällä polkeminen ottaa kyllä vielä ihan pirusti etureisiin, mutta toivottavasti muutaman viikon päästä sekin on kivuttomampaa.

Minulla on tänään SCID- testi. Eli siinä testataan  kaiken maailman... mikähän olisi se oikea sana? No kuitenkin, siinä saadaan tietää että onko minulla esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jännittää hieman, mutta olen yleisesti ottaen todella levollisella mielellä, sillä minusta on hienoa (mahdollisesti) saada tietää, mikä hitto minua vaivaa. Jos minulla todetaan jokin sairaus, niin sitä osataan hoitaa ja siihen annetaan oikeanlainen lääkitys. Ei tarvitse enää seilata. 

Miehen kanssa menee todella hyvin. Muutama hänen ystävänsä on vieraillut meillä tällä viikolla ja olen kestinnyt heitä kaiken maailman herkuilla ja olen saanut kovasti kehuja ruuanlaittotaidoistani. Siitä tulee aina hyvä mieli. Kävimme jopa mieheni kanssa eilen yhdessä salilla! Olemme aikaisemmin sopineet, että salihommat hoidamme erikseen että saamme rauhassa treenata, mutta koska miehen omat kaverit peruivat eilisaamuna salille menon niin ehdotin sitten hänelle josko hän haluaisi lähteä minun mukaani. Ja se meni todella hyvin! Molemmat teki oman juttunsa ja välillä kävimme kannustamassa toisiamme. Minulle tuli todella hyvä mieli! Melkein toivoisin että tätä tapahtuisi useammin. On ollut myös puhetta että alkaisimme lenkkeilemään yhdessä, ja toivottavasti sekin tapahtuu. Minä pidän kun meillä on yhteistä tekemistä. Eilen illalla pelasimme yhdessä Xboxia! Meillä oli todella hauskaa!

Tällaista tänne. Mitäs teille kuuluu?

Rakkaus on suurin

Mieheni tuli eilen kotiin, humalassa. Minä olin yllättävän rauhallinen sillä olin psyykannut itseäni toden teolla ja yrittänyt ajatella asioita monelta eri kantilta. Olin ahdistunut kyllä, mutta en hysteerinen. En huutanut enkä raivonnut. Keskustelimme pitkään kun mieheni tuli kotiin. Vaikka hän oli humalassa, saimme jotain tolkkua asioihin ja rauhoituin hetkeksi. Nukahdin hänen kainaloonsa. Voi Luoja miten ikävä minulla oli häntä ollut.

Nukuin pitkään ja tapani mukaan lähdin käyttämään koiraa tarpeillaan heti herättyäni. Kävellessäni viha ja katkeruus alkoivat vallata mieltäni ja näin mielessäni niin vahvoja ja sekopäisiä mielikuvia, että ne tuntuivat melkein harhoilta. Aloin itkemään. Itkin koko kävelymatkan ja itkin kotiin tullessa. Kävin vaa'alla ja miinusta oli tullut vain kilo. Itkin lisää. Senttejä oli lähtenyt vyötäröltä pari ja rinnasta yksi. Itkin edelleen. Menin sohvalle ja yritin olla nyyhkyttämättä kovin äänekkäästi, ei kuitenkin aikaakaan kun mieheni heräsi. Hän tuli taakseni ja kysyi itkenkö minä. Vastasin että itken. "Mikä sinulla on hätänä?" Äänestä kuului vilpitön huoli. Hän tuli viereeni ja otti minut kainaloon. Sitä hän ei ole tehnyt kolmeen kuukauteen. Se kertoi paljon siitä, että hän alkaa voida paremmin ja että hän rakastaa minua. Hän kyseli miksi itken, siksikö kun hän tuli kotiin humalassa. Ei, se ei ollut syy vaan kaikki ne hirveät tunteet ja mielikuvat. Itkin hänen kainalossaan ja yritin puhua tunteistani ja sanoin hänelle, että hän on laittanut minut tilanteeseen, jossa minun  on hankala olla. Pyysin häntä vähentämään juomista, pyysin ettei tilanne menisi siihen, että hänen olisi valittava. Pyysin, ettei tilanne menisi siihen että minä joutuisin jättämään hänet. Hän oli myötätuntoinen ja pitkästä aikaa minulla oli sellainen olo, että hän ymmärsi. Sanoin, että rakastan häntä valtavasti ja en halua että tilanne menee siihen että meille tulee ero. Mieheni puhui niin rakentavasti. Ihailen sitä, miten positiivinen hän on ja miten hän uskoo parempaan. Hän  sanoi, että kaikki menee koko ajan parempaan päin ja kaikki kääntyy hyäksi. Että hän rakastaa minua ja minä tuon hänen elämäänsä paljon hyvää. Noita sanoja minä olen kaivannut kuulla. Olimme pitkään lähekkäin ja nautimme siitä. Hän toi minulle kahvia ja päivä lähti viimein käyntiin. Ajattelimme herkutella hyvällä kotiruualla, sanoin että hän saisi toivoa itselleen mitä vain ruokaa. Hän toivoi naudan sisäfilepihviä. Toteutin toiveen kastikkeen ja valkosipulikermaperunoiden kera. Itse söin salaattia ja kanafilepihviä.

Nyt illalla on pään vaivaa aiheuttanut TAAS tämä elämäntaparemontti. Tämä tuntuu jotenkin niin uskomattoman vaikealta. Se luo minulle ahdistusta ja epätoivoa enkä tykkää niistä tunteista yhtään. Kukapa tykkäisi? Minun on todella vaikea sulattaa sitä, että kahdessa viikossa on lähtenyt vain yksi v*tun kilo. Miinustahan se on sekin, mutta valitettavasti mun luonnolle käy se kun tämä on niin hidasta. Pitäisi vähän psyykata itseään. Tuntuu että tästä asiasta alkaa tulla jonkin sortin pakkomielle, tarkoitan sillä sitä että tiettyinä aikoina ei voi ajatella mitään muuta kuin tätä. Helvetin helvetti. Tämä vaatii niin paljon mielenlujuutta, että oikein aivoihin koskee. Sitä miettii, että miksi hitossa olen päästänyt itseni tämmöiseen kuntoon. Minä tarvitsen nyt ihan pirusti tsemppiä. Onneksi mieheni ja personal trainerini ovat tukenani, ilman heitä en pärjäisi. Mutta jos teillä jollakin on jotain kannustuksen sanoja, otan kaiken avosylin vastaan!

Levollista sunnuntaita!
 

Virtahepo olohuoneessa

Nyt en puhu virtahevosta itsenäni, vaan alkoholina. Olen lukenut myös samannimisen kirjan, joka kertoo alkoholismista. Sitä kun olen saanut katsella sekä isäni, että isäpuoleni toimesta.

Mies on keikkareissulla Helsingissä, hän tulee tänään kotiin. Pyysin häneltä eilen illalla, ettei hän tulisi humalassa kotiin, sillä tiesin että keikan jälkeen he varmasti ottavat kaljaa. Normi rokkenrolli meininkiä. (blaa blaa) Soitin hänelle tänään noin tunti sitten ja hän selkeästi yritti kuulostaa selvältä, mutta tajusin alle minuutissa ettei hän ole selvinpäin. Minuun sattui. 

Jokin aika sitten pyysin mieheltäni, ettei hän joisi kuin yhden kerran viikossa, kun se oli jossain vaiheessa lipsunut kahteen päivään. Hän piti lupauksensa jonkin aikaa, mutta sitten hän sai sairasloman masennuksensa ja väsymyksensä takia, ja seuraavana kahtena viikkona hän joi kahdeksana päivänä. Eli neljä kertaa viikossa. Osa oli pientä tissuttelua, mutta en aio antaa sen olla mikään puolustus, enkä myöskään bändijuttujen tai minkään kissanristiäisten. NELJÄNÄ päivänä viikossa alkoholia. Voi jeesus kristus.

Minä olen yrittänyt laulaa hänelle kaiken maailman enkelin kielillä, kuinka paljon minua ahdistaa hänen alkoholin käyttönsä. Vaikka hän ei löisi minua, tai tekisi mitään seksuaalista väkivaltaa ym, inhoan häntä silti humalassa. Vaikka hän ei ole isäni tai isäpuoleni, minua ahdistaa, itkettää ja olen hermostuneempi. Hän ei ole oma  itsensä kun hän juo tarpeeksi, niinkuin ei kukaan. Kaikki muistot tai oikeastaan ne koetut ja opitut tunteet tulevat valtavana hyökyaaltona päälle ja olen hukkumaisillani. Tuntuu ettei hän kykene ymmärtämään sitä, kuinka ahdingossa olen. 

Olen monesti pyytänyt häntä vähentämään alkoholia ja myös hänen psykologinsa oli neuvonut samaa. Mutta tuntuu, että kaikki tämä menee kuuroille korville. Yleensä olen ahdistunut asiasta niin, että olen raivostunut ja alkanut huutamaan. Ei kovinkaan fiksua käytöstä. Nyt puhelimessa olin todella rauhallinen ja pyysin, ettei hän tulisi kaatokännissä kotiin, että yrittäisi ajatella minuakin. Minulla on niin ikävä häntä kun hän on poissa ja en saa kunnolla nukuttua... niin en halua että kun hän tulee takaisin niin ihana jälleennäkeminen muuttuu riitelyksi. Sanoin sen hänellekin. 

Tästä alkoholista on tullut vain enemmän ja enemmän minua ahdistava asia. Minä olen aina rukoillut, että saisin itselleni miehen jolla ei olisi ongelmaa alkoholin kanssa. Tämä on nyt kai sitä ironiaa. Ja nyt kun hänellä on itsellään ollut vaikeaa, tuntuu ettei hän sitäkään vähää pysty ymmärtämään minua. Tiedän, että tänään minun on turha keskustella asiasta... mutta en voi olla miettimättä sitä surullisen kuuluisaa "valitse" - vaihtoehtoa. Että joko hän vähentää juomista, tai minä lähden pois. Hän voi valita, kalja tai minä. En kiellä häntä kokonaan juomasta, mutta minulle olisi niin suuri asia jos se kaljoittelu sijoittuisi vain siihen yhteen päivään. Ettei minun tarvitsisi ahdistua ja pelätä. Minun tekisi niin mieli sanoa hänelle, että joko hän tekee näin tai sitten tämä homma on tosiaan loppu. Vaikka en todellakaan tiedä, olisiko minusta jättämään hänet. Hänessä on niin paljon hyviä puolia ja rakastan häntä niin paljon että sydämeen sattuu. Hän on toinen puoliskoni ja en tiedä osaisinko elää ilman sitä. 

Minua surettaa kirjoittaa näitä asioita tänne, se tekee niistä todellisempia ja en halua että kukaan ajattelee pahaa miehestäni. Hänessä on niin paljon hyvää. Minun on vain pakko saada purkaa näitä tuntemuksia ja ajatuksia jonnekin, sillä muuten räjähdän. Tunteeni ovat ristiriitaiset, odotan häntä kotiin enemmän kuin mitään ja samalla pelkään valtavasti.  Rakastan häntä, vihaan alkoholia.

Luoja, minä rukoilen sinua.

Uusia tuulia

Onpa kiva alkaa kirjoittamaan postausta, jonka tietää olevan positiivisempi. Liikunta on alkanut taas maistumaan! Viime viikolla kävin tsempparin kanssa salilla ja hän ohjasi minulle aerobisia juttuja sisältävän treenin, jota alan tehdä joka toinen viikko. Tällä viikolla kävin tiistaina taas salilla hänen kanssaan ja oli punttiohjelman vuoro, jota teen sitten myös joka toinen viikko. Eli aerobista ja punttia vuoroviikoittain, ainakin se 3 kertaa viikossa. Ja aluksi pyrin siihen, en halua tehdä salista pakkomiellettä ja tiedän  että pian  se alkaa maistumaan sahanpurulta jos ajaa itsensä liian piippuun. Lenkkeily  on alkanut myös maistumaan tutuissa kotimaisemissa. Eilen tehtiin taas hikilenkki koiran kanssa ja tänään kävin taas salilla. Huomenna vielä jos jaksaisi niin sitten voisi ottaa viikonlopun iisimmin. 

Lauantaina olisi taas vaaka- ja mittauspäivä. Se on aina yhtä jännittävä ja jopa vähän  ahdistava. Aina miettii, että onko painoa pudonnut. Nyt kun salilla käynti on aloitettu, tulee varmasti kertoja, ettei paino ole pudonnut ja silloin pitää muistaa että lihas on alkanut kasvaa, sillä ruokavaliosta en ole tinkinyt. Nyt on ollut helpompaa senkin kanssa, ei ole tehnyt mieli makeaa niin paljon muutamana päivänä. Ystäväni syntymäpäivillä söin ravintola annoksen hyvillä mielin, sillä olen pitänyt ruokavaliosta niin tiukasti kiinni että annoin itselleni luvan herkutella ammattilaisen tekemällä ruualla. 

Tsempparin, siis personal trainerini tekemät treenit on kyllä ihan mahtavia! Tulee hiki ja hapottaa, eli läski tirisee! Yritän mahdollisimman pian hankkia kortin uimahallille, niin saa monipuolista liikuntaa ja tykkään uimisesta! Eilen illalla kävelin erään liikuntakeskuksen ohi ja vähän haaveilin jo ryhmäliikunnastakin, joka on minulle todella uutta! Olen kammonnut niitä koulukiusauksen takia todella paljon, mutta nyt ne alkavat kiinnostaa. Ehkä tsekkailen netistä...

Yleisfiilis on siis hyvä, jännittynyt omalla tavallaan.

 Toivotan teille kaikille hyvää viikkoa!
 

Elämä on kamppailulaji

Edelleen olen joutunut taistelemaan makeanhimoa vastaan. Sunnuntai iltana romahdin aivan täysin ja sain ahdistuskohtauksen. Hermot oli kireällä ja itkin puoli tuntia vuolaasti. Olin epätoivoinen koko elämäntaparemontin suhteen, asenne alkoi muuttua negatiiviseksi. Aloin nähdä kaikki asiat vaikeina ja jopa ylitsepääsemättöminä. Tiesin, että jos olisin tässä tilanteessa yksin, luovuttaisin. Antaisin olla ja palaisin takaisin vanhaan, epäterveelliseen elämään. Ruokailuista oli tullut pelkkä stressin aihe ja kaipasin hölläystä ja ison annoksen iskender kebabia ja jälkiruuaksi joulusuklaata. Itkin, itkin ja itkin. 

Maanantaina oli muutto takaisin kotiin. Remontti on asuntomme osalta ohi ja voi että on ihanaa olla kotona! WC on todella upea, moderni mustavalkoharmaa. Vaihdoimme järjestystä olohuoneessa ja tämä on nyt todella kotoisa. Kaaos täällä vielä on, mutta pikku hiljaa tästä saa taas kodin, ja jouluisen sellaisen! Sain äidiltä jotain vanhoja joulukoristeita ja ostin muutaman uuden kaupasta. Maanantaina ei ehtinyt tulla makeanhimoa, oli niin touhukas päivä. Mutta tiistai-iltana se iski taas, eikä asiaa helpottanut yhtään kun katsoimme Koko Suomi leipoo- ohjelmaa jonka aiheena oli suklaa. Voi helvetti en pahemmin sano. Olen ensimmäisen luokan masokisti. Ahmin ruokaa makeanhimoon. En ylittänyt kalorimäärää, mutta ahmin.

Tänään oli todella lähellä etten mennyt hakemaan kebabannosta, mutta menin kiltisti kotiin ja söin kanasalaatin. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin koiran kanssa hikilenkille. Kävelimme tunnin ja pingoin niin nopeasti kuin jaloistani pääsin. Tuli ihan helvetin hyvä olo! Jaksoin kävellä niin kevyesti enkä puuskuttanut ollenkaan! Syke nousi ja tuli lämmin, mutta jaksoin! Huomenna menen salille tsempparin kanssa ja viikonlopuksi menemme toiselle paikkakunnalle ystäväni 30- vuotis syntympäpäiville. Ne pidetään ravintolassa ja aion ottaa jonkun hyvän, ruokavalioon sopivan annoksen ja hemmotella itseäni luvan kanssa. 

Tuloksista sen verran, että sunnuntaina kävin vaa'alla ja kahdessa viikossa kiloja oli taas lähtenyt se tasan kaksi. Kokonaispudotus on siis 9 kg. Senttejä ei ollut lähtenyt, mutta en ottanut sitä niin vakavasti. Ei ihme, sillä viime viikko ei paljon liikunnalta maistunut. Nyt pitää tehdä siihen taas muutos ja täällä kaupungissa onkin enemmän vaihtoehtoja ja hyviä lenkkireittejä. Huomenna siis alkaa saliharjoittelu ja pian voisi hankkia kortin uimahalliin.

Kyllä tämä tästä!

Helvetillinen sokeri - se on saatanasta!

Tämä on jotain aivan hirveää. Tämä makeanhimo nimittäin. Ei edes alussa ole ollut näin vaikeaa kuin viimeisenä parina päivänä on ollut. Hermot ovat niin kireällä ja kaikki asiat alkavat ahdistaa. Mieleni tekisi ihan mitä vain herkkua. Nieleskelen itkua ja tuska tuntuu rinnassa asti. Ihan kuin olisin joku narkkari. Mikään ei auta, ei marjat eikä hedelmät, ei purukumi, ei mehukeitto. Yritän keskittyä kaikkeen muuhun, mutta silti leivonnaiset, suklaa ja karkit kummittelevat pääni ympärillä  ihanina harhakuvina. Tiedättehän kun vanhoissa piirretyssä hahmon pyörtyessä tähdet pyörivät hänen päänsä ympärillä? Tätä koen, tähdet ovat vain herkkuja. Tämä on yhtä piinaa. Ja voi helvetti, kun moni ihminen ei edes tajua miten helvetillinen tämä sokerikoukku voi olla. Tämä on addiktio, siinä missä esimerkiksi alkoholi tai tupakka. Olen todella epätoivoinen ja pelkään että huomenna on yhtä paha olla. Varsinkin kun tiedän, että mennään tervehtimään isää isänpäivän kunniaksi ja pöydät notkuvat kahvileipiä. En ole syönyt sokeria yli kahteen kuukauteen, luulisi että tämä olisi jo ohi. Haluaisin vain lysähtää lattialle ja itkeä. Olo on toivoton. Stressaan huomisesta vaa'alla käynnistä ihan helvetisti vielä kaiken lisäksi ja tavoite tuntuu todella kaukaiselta. Miten helvetissä jaksan? Ja kun tiedän, että huomenna saa kuunnella sitä isän antikannustusta. Voi saatanan saatana. Eikä minulla ole edes rauhoittavia nyt, että saisi nopeasti ahdistuksen alemmas ja tajun pois. Unta, haluan unta. Pelot vain hyppivät pienininä ja isompina piruina olkapäilläni. 

Mietin miksi helvetissä olen ylipäätään päästänyt itseni tähän kuntoon. Näen tämän elämäntaparemontin tällä hetkellä pelkkänä kärsimyksenä, en positiivisena muutoksena parempaan. Tiesin, että näitä kausia tulee, mutten muistanut että ne ovat näin pahoja. Tämän takia hankin personal trainerin, jotta saan ammattimaista tukea ja joku oikeasti kiskoo minua liikkumaan ja laittaa syömiset ruotuun. Ihmettelen suuresti, etten ole repsahtanut. En tiedä mikä helvetin masokisti olen! Olemme nyt mieheni kanssa vierailemassa nuoruuden kodissani, äitini ja isäpuoleni luona. (mieheni sai sairaslomaa ja lähdimme heti rentoutumaan tänne maalle) Ajattelin että jes, täällä saan toteuttaa harrastustani ja leipoa. Ja minä hullu leivoin pistaasi brownieta, koska täällä on syöjiä. Brownie on kiduttanut minua täyteläisellä tuoksullaan ja olen itseäni kiduttaen katsellut miten muut nauttivat sitä syödessään. Pöydällä on iso pussillinen karkkia ja minun on tehnyt niin mieli syöksyä sen kimppuun ja ahtaa namit suuhuni kaksin käsin. En ole kuitenkaan niin tehnyt. Olen pitänyt pintani, siitäkin huolimatta että olen äksyillyt. Aina olen kuitenkin pyytänyt anteeksi, jos olen sanonut jotain ärtyneellä äänensävyllä. Mieheni ja isäpuoleni ovat sanoneet, ettei tämä saisi olla kärsimystä ja voisin herkutella välillä. Mutta ääni päässäni sanoo että ei, et saa vielä syödä makeaa. Pelkään, että retkahdan lopullisesti uudestaan ja kilot tulevat takaisin. Niiden pudottaminen kun on niin helvetin ison työn takana. Minun pitäisi vielä pudottaa noin 50 kiloa päästäkseni normaalipainoon. Ajatelkaa. Olen vuosikaudet kantanut kahden pituiseni painoa. En tiedä, pystynkö tavoitteeseeni, ja muistutuksena tavoitteeni on mahtua kokoon 40. Ainakin aluksi. Se tuntuu niin kaukaiselta ja mahdottomalta.

Olen tällä hetkellä niin kiitollinen, että perustin aikoinaan tämän blogin, ja varsinkin että olen perustanut sen nimettömänä. Näin avoimesti en pystyisi omalla nimelläni näitä tekstejä julkaisemaan. Minua helpottaa se tieto, että siellä on ehkä joku, joka jaksaa lukea tämän koko tekstin ja ehkä jopa samaistuu tai välittää. Minulle tuli tänään myös hyvä mieli siitä, kun luin lehdestä artikkelin, jossa asiantuntija kerto sokerikoukun vaikeudesta. Tuli oikeasti semmoinen olo että joku ymmärtää. Minulla ei pahemmin tee mieli hampurilaisia tai muuta epäterveellistä suolaista, eikä varsinkaan alkoholia! Mutta tuo helvetin makea. Helvetillinen sokeri, se on saatanasta.

Toivottavasti teillä on ollut helpompaa syömisien suhteen!

Avautuminen

Nyt avaudun, anteeksi jo etukäteen.

Ensimmäiseksi, minulla on kamala motivaatiopula liikunnan suhteen. En liikkunut eilen enkä tänäänkään. Mietin, olenko kyllästynyt treeniin. Kävelemään oisin voinut lähteä, ellei taivaalta olisi satanut mummoja. (joojoo, tekosyitä!) Jotenkin tuntuu,  että kaipaisin nyt sitä vaihtelua. Salia ja uimista esimerkiksi. 

Toiseksi... minulla on ollut aivan infernaalinen makeanhimo tänään. On ollut saatanan vaikeaa pysyä poissa keksipaketin luota, ja jos olisin ollut yksin olisin varmasti sortunut syömään niitä. Mieheni on kannustanut minua kovasti etten menisi ja söisi, ja hän on oikeassa siinä että siitä tulisi vain paha mieli. Tämä himo on vaan niin pirullinen. Hermot on todella kireällä ja tekisi mieli vaan saada känkkäränkkä kohtaus. Mennä lattialle potkimaan ja huitomaan nyrkeillä, niinkuin pienenä silloin kun ei saanut tahtoaan läpi. Minä niin toivon, että tämä on ohi kohta.

Sitten tärkeimpään asiaan. Mieheni kävi tänään viimein psykologilla, samalla jolla hän on käynyt joskus aiemmin. Hänellä todettiin keskivaikea masennus. Minulle tuli heti aivan kamala olo, että olenko vähätellyt hänen huonoa oloaan. Hän menee huomenna lääkäriin ja saa psykologin lausuntonsa avulla sairaslomaa. Psykiatrille hänellä on aika loppukuusta, jolloin hänelle kirjoitetaan lausunto jolla haetaan psykoterapiaa, jonka pitäisi tämä hänen tuttu psykologinsa. Minä todella toivon, että tämä onnistuu, sillä koen sen todella tärkeäksi hänelle ja veikkaan että hän tuntee samoin. Hän tuli todella huojentuneena vastaanotolta, todella luottavaisin mielin siitä että tästä on tie ylöspäin ja hän sanoikin, että näkee tunnelin päässä pitkästä aikaa valoa. Jotenkin on ollut sellainen tunne, etten todellakaan ole tajunnut miten vaikeaa hänellä on ollut. Hirveän huono omatunto. Tietysti olen itsekin voinut huonosti, mutta nämä viimeiset kolme viikkoa kun olen voinut hyvin olen yrittänyt tukea häntä enemmän.. vaan silti jotenkin tuntuu etten ole ymmärtänyt tarpeeksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt hän saa ammattilaisten tarjoamaa apua, josta on varmasti hänelle hyötyä.

Väistämättä olen alkanut miettimään, että mitä tapahtuisi sitten jos minäkin romahdan? Tiedän, ettei pitäisi jossitella liikaa, mutta minä olen tällainen idioottimainen stressaaja. Entä jos alan voimaan taas todella huonosti ja en jaksa huolehtia hänestä? En jaksa pitää yllä elämäntaparemonttia, en jaksa laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä... En vain jaksa. En jaksa olla minä. Pelkään, että meille tulee sitten ero kun molemmat uivat paskalammessa. Tiedän, ettei minun pitäisi keskittyä näihin pelkoihin varsinkaan jossittelemalla.

Huh, anteeksi tästä!

Reissufiiliksiä

Olipa mahtava halloween ja oli aivan ihanaa nähdä taiteilijaystäviä! Juttua riitti ja meillä oli todella hauskaa!

Juhlissa sai harjoittaa itsekuria. Pöytä notkui suolaisia herkkuja, karkkia, boolia... Ihmiset puhuivat lempiherkuistaan. Välillä alkoi itselläänkin tekemään herkkuja mieli, mutta aika pitkälti sivuutin kaikki ne puheet eikä pöydällä olevat herkutkaan alkaneet vituttamaan. Keskityin olennaiseen, eli ystäviini ja puputin mielelläni rahkaa ja kanasalaattia. Varauduin kyllä todella hyvin omilla eväillä. Juhlissa vaan meni sen verran pitkään että yöllä piti syödä pari leipää, mutta en ottanut sitä niin vakavasti. Eikä tehnyt mieli oikeastaan alkoholia, siitä on ollut helppo päästää irti. En kaipaa sitä oikeastaan ollenkaan. Eikä minua haitannut että muut joivat, minulla oli todella hauskaa! Ajomatkat olivat mahtavia, sai ihastella kauniita maisemia ja oli ihana jutella henkeviä ystäväni kanssa. Hän on minulle sielunsisar, ja olen onnellinen että olen kohdannut sellaisen ihmisen kuin hän.

Nyt siis alkaa uusi viikko. Tänään on terapia. Heräsin sen verran myöhään, etten kerennyt vetää aamutreeniä, mutta iltapäivällä on vielä aikaa liikkua.

Mites teidän viikonloppu meni?

Vielä loppuun isken ihanan kevyen ja hyvänmakuisen reseptin. Lähtöpäivänä mietin kuumeisesti mitä tekisin päivälliseksi ja löysin kaapista pussillisen pakasteherneitä - hernesosekeittoa siis!

- 1 pussi rainbow pakasteherneitä
- 1 sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 1 fon du chef kasvisliemikuutio
- vettä (peittää juuri ja juuri herneet)







 
Aineet vaan kattilaan ja antaa porista hetken sitten vaan soseuttaa koko komeuden. Ihanan makeaa sosekeittoa! Jos haluaa, tähän kävisi esimerkiksi lime- kookoskerma! Ripottelee hieman auringonkukansiemeniä päälle ja ääntä kohti. Nam!

Perse ylös penkistä

Meinas olla todella kova motivaatiopula tänä aamuna tehdä treeni, taistelin sen "en viitsis millään, ei se haittaa jos se jää tänään väliin" - ajatuksen kanssa. Kehtuutti ihan sikana. Sitten ajattelin että jos tekisin vähän erilaisen kotitreenin, lisäisin siihen kunnon intervallia että syke nousee kunnolla, erilaisia liikkeitä mutta että kuitenkin runko pysyisi lähes samana. Sillä ajatuksella ja kunnon metallimusiikilla sain sitten perseeni ylös penkistä. Tein tunnin treenin ja onpa nyt pirun hyvä fiilis! Ja nälkä.

Tajusin etten muistanut edes kertoa siitä, ettei minua ollenkaan ahdistanut siellä salilla! Edellisellä paikkakunnalla eräs ystäväni vei minut eräälle salille ja mulla oli silloin tosi paha kammo sellaisia paikkoja kohtaan. Menin sinne ahdistuksen vallassa ja keskenhän mie sieltä jouduin lähtemään, se oli ihan kamala kokemus. PT:n kanssa puhuttiin jo alussa tästä ja mua vähän niinkuin valmisteltiin salille menoon henkisesti. Oli ihan uskomatonta kun mua ei ahdistanut YHTÄÄN sinne mennessä eikä siellä ollessa. En kiinnittänyt huomiota siihen, katselevatko toiset ihmiset minua ja päässäni ei pyörinyt ajatuksia "mitä tuollainen läski täällä tekee". Nautin salilla olosta ja tekemisestä ja olin tosi onnellinen tästä tunteesta. Se helpottaa kovasti tulevaa rutiinia. Tarkoituksena ois kuitenkin käydä ainakin se 3 kertaa salilla viikossa. Ajattelin myös uimista, olen aina tykännyt siitä ja rakastanut vettä. Myös uimahallikammoa minulla on ollut saman asian takia, mutta nyt ajatus siitä että menisin uimapuvussa ihmisten ilmoille, ei ahdista minua läheskään niin paljon. Jos jotakuta niin hirveästi kiinnostaa mun reisiläskit niin siinäpähän vaan katselee. I don't care. Vai mitä?

Tänään tulee hyvä ystäväni tänne mökille ja huomenna lähdemme kohti Itä- Suomea tapaamaan vanhoja koulukavereitamme halloween juhlien merkeissä. Meille tulee hauskaa, se on varma. Ja eväät on mukana!

Reipas ja herkullinen keskiviikko

Heräsin aikaisin ja nautiskelin aamupuuron ja kahvin rauhassa. Reidet ovat vielä sen verran kipeät maanantaisesta treenistä personal trainerin kanssa, joten tein kotitreenin ilman kyykkäämisiä.  Ajattelin, että voisin lähteä käymään anoppilassa ja kävisin siellä lenkillä.

Anoppilaan on aina ihana mennä, siellä on joka kerta kahvit odottamassa. Anoppi lukikin ajatukseni ja kysyi että lähtisinkö hänen kanssaan lenkille kun  on niin ihana ilma. No juuri sitähän minä ajattelin! Kävimme reippaalla tunnin lenkillä enemmän ja vähemmän henkeviä jutellen. Tuntuu kivalta, että voimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä puolin ja toisin. Kävelimme reippaasti ja olin todella iloinen itseni puolesta, sillä jaksoin kävellä puuskuttamatta. Oli todella hyvä fiilis!

Minulla oli niin paljon energiaa tullessani mökille, että siivosin koko höskän! Nyt on niin ihana olo kun täällä on siistiä. Sitten kokeilin uutta reseptiä, jonka löysin netistä. Ajattelin jakaa sen teillekin, sillä omasta mielestäni se on vallan mainion makuista! Muokkasin reseptiä hieman.

CHILI CON TOFU

2 keltasipulia
5 valkosipulin kynttä
2 tuoretta chiliä (siemenineen tai ilman, riippuu miten tulisesta tykkää, itse laitoin ilman)
- Iso purkki tomaattimurskaa
3 rkl ketsuppia
- Paketti yrttimaustettua tofua
n. 300g kidneypapuja
- Pussillinen pakastemaissia
1 tl juustokuminaa
1 Fon du chef kasvisliemikuutio
- Valkosipuliöljyä
 1 rkl pellavansiemeniä

Silppua sipuli, chili ja valkosipuli. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulia siinä hetki. Lisää chili ja hetken kuluttua valkosipuli, kuullota vielä hetki, mutta älä anna ruskistua. Lisää tomaattimurska, vähän vettä ja ketsuppi. Anna poreilla hetken aikaa miedolla lämmöllä.

Lisää tofu, kidneypavut ja maissit kastikkeeseen, mausta juustokuminalla ja kasvisliemikuutiolla. Anna hautua vielä 15-20 minuuttia.

Tämä on ihana miedontulisen-makea resepti! (Mikäli tykkäät todella tulisesta, maistele ja lisää chiliä jos haluat) Jos haluaa, tofun voi vahtaa katkarapuihin tai 10% naudanlihaan. Tätä voi syödä riisin tai couscousin ja salaatin kanssa, mutta itse söin pienen annoksen ihan tällaisenaan. Tämä on kevyttä! Vaihtoehtoisesti tätä voi käyttää myös tortillojen täytteenä! Siihen kylkeen jotain ihanaa ja kevyttä jogurttikastiketta niin avot!

On ollut ihana päivä, yksinkertainen ja arkinen, mutta ihana. Tuntuu niin hyvältä nauttia tällaisista pienistä asioista.

Toivottavasti teilläkin on ollut kiva viikko!

Henkevää haravointia

Anoppi tuli tänään mökille auttamaan minua syystalkoissa. Olen monena päivänä haravoinut pihaa n. tunnin ajan, ja voin kertoa että on yllättävän raskasta hommaa! Tässä on iso piha ja paljon koivuja, joten noita lehtiä on aika pirusti. Tai oli, nyt on melkein kaikki haravoitu. Olen nasevana tyttönä laittanut kilon nilkkapainot jalkaan aina kun menen haravoimaan, tuo mukavasti lisävastusta! Anoppi pesi soutuveneitä ja minä haravoin pihaa ja yhteistuumin kerättiin sitten lehdet. Koira oli tapansa mukaan työnjohtajana.

Täytyy myöntää, että minulla on aivan ihana anoppi ja olen sen hänelle itselleenkin kertonut. Hänelle on helppo puhua asioista niiden oikella nimillä ja puhuimme tänään asioista maan ja taivaan väliltä. Ihmettelimme ja nauroimme. Puhuimme myös miehestäni ja hänen kolme kuukautta kestäneestä väsymyksestään ja alakuloisuudesta. Tiedän että äiti ymmärtää poikaansa ja haluaa että kaikki on hänellä hyvin. Hän sanoi minulle, että miten kiitollinen on siitä että huolehdin hänen pojastaan. Miehelläni on onneksi ensi viikolla psykologiaika, ja toivon että siitä aukenisi uusia ovia hänelle ja olo alkaisi helpottamaan. Rakastan häntä yli kaiken ja olen kiitollinen siitä, että itse olen voinut nyt paremmin niin olen voinut ymmärtää ja tukea häntä paremmin. Ja olen myös kiitollinen siitä, että hän on kaikesta huolimatta positiivisella mielellä. Hän tietää nousevansa ylös, sillä on noussut ylös pahemmastakin. 

Minä tiedän, että meille molemmille on tulossa helpompi ja ihanampi tulevaisuus. Yhdessä.

Läski tirisee!

Tänään oli tapaaminen tsempparin kanssa ja menimme tutustumaan tulevalle kuntosalilleni. Hän piti minulle kunnon tunnin mittaisen "rääkkitreenin". Hikoilin kuin pieni, tai oikeastaan vähän isompikin sika. Paljon erilaisia liikkeitä ja uusia juttuja, todella monipuolista treeniä! Voin kertoa että oli hyvä fiilis niin tehdessä ja etenkin sen jälkeen. En olisi voinut löytää parempaa personal traineria, hänellä on juuri niin oikeanlainen tapa kannustaa minua jatkamaan silloin kun en meinaa enää jaksaa. Rauhallinen ja positiivinen. Hänestä muutenkin huokuu se positiivinen elämänasenne niin vilpittömästi. Ei mikään tekopirteys vaan aito, positiivinen elämänasenne! Hänen kanssaan ja ohjauksessaan on todella ihanaa ja helppoa treenata. Kävimme treenin jälkeen syömässä ja kahvilla, valitsimme ihanan salaatin joka oli todella hyvää. Ihan prisman tuoretiskiltä. Sain syödäkseni vielä banaanin ja skyr vähähiilarisen rahkan. Oli niin kivaa viettää hänen kanssaan aikaa ja jutella kaikesta, muustakin kuin vain liikkumisesta ja ruokavaliosta. Oli kyllä ihan mahtava päivä!

Olen muutenkin ollut nyt huomattavasti iloisemmalla ja positiivisemmalla tuulella. Nautin niistä tunteista täysin rinnoin! Yritän olla pelkäämättä sitä, että mahdollisesti taas romahdan ja tunnen ahdistusta jatkuvalla syötöllä. En haluaisi tuhlata energiaa siihen. Haluan nyt vaan keskittyä tähän hyvään oloon, niin henkisesti kuin fyysisesti. 

Netin koluaminen tuotti tulosta! Löysin aivan ihania kevyitä reseptejä! Aion tällä viikolla kokeilla chili con tofua ja kikhernepihvejä!

Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

Tuloksia vol 2.

Ajattelin että käyn vaa'alla ja otan mitat kahden viikon välein ja tänään oli se päivä!

Kiloja oli lähtenyt kaksi, eli nyt olen laihtunut yhteensä 7 kg. Minäkin, joka olen helvetin surkea matematiikassa, osaan laskea että on lähtenyt kilo viikossa. 2 viikkoa, 2 kiloa.  No, TAAS olin ensin sillä mielellä että "V*ttu!", oisin halunnut että kiloja olisi lähtenyt enemmän, vaikka järki sanoi, että kilo viikossa on todella hyvä tahti. Minä olen vain semmoinen hätähousu, että haluaisin tuloksia todella nopeasti.

Mutta sitten siirryin mittanauhan pariin ja fiilis oli aivan mahtava! Kahdessa viikossa tulokset olivat nämä : Vy -3cm, Ly - 5cm! Yhteensä koko tänä aikana tulokset ovat siis Vy - 5cm, Ly - 7cm, Ry - 5 cm ja kolmessa viikossa reidestä on lähtenyt 3 cm! (mittasin reiden myöhemmin kuin muut). Olin todella tyytyväinen näihin tuloksiin.

Otin tsemppariini heti yhteyttä ja hän oli niin vilpittömän iloinen ja innoissaan! Hän sanoi että olen mahtava nainen ja olen saavuttanut huippu tuloksia. Ja hän sanoi, että kilo viikossa on todella hyvä ja terveellinen tahti! Ja niinhän se on! Mieheni oli myös todella innoissaan, ja puhuttiin juuri näistä ohjelmista joissa ihmiset laihtuu todella suuria määriä viikossa, ja sehän ei ole terveellistä eikä kannattavaa. Nämä ohjelmat vaan saavat itselleenkin sellaisen olon että "minunkin pitäisi laihtua 5 kiloa viikossa!". Sehän on järjetöntä! Onneksi minulla on näitä järjen ääniä tsempparin eli personal trainerin, mieheni ja ystävieni muodossa. Ensimmäiseen kymppikilon rikkomiseen ei ole enää pitkä aika! Uskomatonta! Ja jouluun mennessä on jo näkyviä tuloksia, on kiva nähdä mitä äiti ja isäpuolikin sanoo! Pitää muuten laittaa äidille välitietoviestiä tästä!

Maanantaina onkin sitten kolmas tapaaminen tsempparin kanssa! En vielä tiedä minne menemme, mutta hän puhui että tekisimme lihaskuntotreenin. Mä niin tiedän että huudan ja vaikeroin ja joka paikkaan koskee! Parasta! Läski tirisee!

Eli eikun vaan jatketaan samaan malliin! Show must go on!

Ruokaressi

Välillä tuntuu, että elämä pyörii tällä hetkellä syömisen ympärillä. Niin ironista kuin se onkin. Minun  tulisi syödä kuusi ateriaa päivässä ja se tuntuu ihan mahdottomalta määrältä, siltikin kaloreita kertyy vain reilu 1500. Pyrin syömään sen kolmen tunnin välein, joskus välipalat jäävät väliin, sillä en aina jaksa syödä kaikkea. Joskus taas on päiviä, että on ihan tajuton nälkä, voisin syödä koko ajan ja silloin vituttaa väkisin. Peruna, pasta ja riisi eivät tällä hetkellä kuulu ruokavaliooni, sillä toivoin itse että ne olisivat alussa pois. Punaista lihaa syön todella vähän, possuun en edes koske. Kerran olen tämän elämäntaparemontin aikana paistanut naudan 10% jauhenlihaa, mutta maku ei ihan hirveästi hivellyt. Viime viikonloppuna tein riistakäristystä, se maistui huomattavasti paremmalle. Lihan lähteet ovat lähinnä maustamattomia kanafileitä sekä valkosipulitonnikalaa, joskus lohta kun sitä raaskii ostaa. Kermat, voi ym turhat kovat rasvat ovat myös pannassa.

Eilen mietiskelin kovin, että vaikka saan syödä aika paljon erilaista ruokaa, meinaa nyt tulla hätä siitä, että kyllästyn. Ei sillä, etten pitäisi ruuan mausta, jota syön! Yritän keksiä erilaisia salaatteja ja vaihdella kasviksia, mutta välillä meinaa tulla stoppi. Minun pitäisi lähteä koluamaan internettiä, jotta löytäisin itselleni sopivia reseptejä, että saisin vähän vaihtelua ruokailuihin. Toki salitreenin alkaessa, ruokavalio hieman muuttuu. Mutta siltikin, tuntuu että pää on tyhjentynyt mielikuvituksesta ja resepteistä. Kanankin maustan melkein aina samalla tavalla ja syön sitä kuitenkin aika paljon. Tsempparini suositteli minulle tofua, mutta en ihan älyttömästi pidä sen mausta. En kylläkään ole maistanut savustettua tofua, jota moni on kehunut. 

Toinen asia, joka minua eilen stressasi, oli raha. Tämä ruokavalio on ihan älyttömän kallis! Terveellinen ruoka maksaa. Sitä pääsi aikanaan niin paljon helpommalla kun keitti kattilallisen makaroonia, tai laittoi uuniin lohkoperunoita kalapuikkojen kanssa... Ei maksanut paljon. Nyt kun ostaa paljon erilaisia kasviksia, kanafileitä, lohta, riistaa, hedelmiä, pähkinöitä... ne maksavat! Työttömyyskorvaus ei ole kovinkaan suuri, joten välillä stressaa väkisin, että miten rahat riittävät kuukaudessa syödä näin terveellisesti. Onneksi mieheni osallistuu ruokakustannuksiin, muuten tästä ei varmasti tulisi mitään. Tai sitten pitäisi tyytyä elämään pelkällä kaurapuurolla. Mutta tämä ei nyt tarkoita sitä, että olisin luovuttamassa!

On varmasti ärsyttävää lukea tällaista valitusta, mutta sitä varten tämä blogi on että saan "sanoa ääneen" ne asiat, jotka mieltäni vaivaa. 

Sinä, joka nyt luet tätä - jos sinulla on mielessä joku herkullinen ja terveellinen resepti, kerro se ihmeessä minulle! Tai linkitä sivusto, jossa niitä on! :) Aion kyllä itsekin alkaa tekemään tutkimustyötä piakkoin!

Kuka onkaan Lihava Korppi?

Hei vaan kaikki. Yleensä esittäytyminen tehdään blogin alussa, mutta periaatteessa tämä on minulle alku, uusi alku. Pidin tätä kyseistä blogia aikaisemmin toisella sivustolla, mutta huomasin pian etten pidä kyseisestä sivustosta. Olen aikaisemminkin käyttänyt bloggeria, ja vaihdoin nyt tähän. Kaikki vanhat tekstit tuli ilkeästi könttänä samana päivänä, mutta oli oikein hauskaa lukea niitä ja huomata kuinka pitkälle on jo matkassaan edennyt!

Olen siis 26-vuotias nainen. Kärsin vakavasta masennuksesta ja olen aloittanut elämäntaparemontin painon pudottamiseksi ja ennen kaikkea siirtyäkseni terveempään elämään! Blogin tarkoituksena on pitää yllä motivaatiota ja ennen kaikkea tämä on minulle terapeuttista. Saan kertoa asiat niin kuin ne ovat, kaunistelematta. Pidän itseni täysin nimettömänä ja anonyyminä, sillä haluan suojella yksityisyyttäni. Enimmäkseen kerron elämäntaparemontistani, mutta vuodatan myös muita henkisen puolen asioita.

Kannustusta tarvitaan ja olisin iloinen jos mukanani kulkisi muutama ihminen! Kommentit ovat aina tervetulleita! Kaikki tarinat, vinkit, neuvot, kokemukset ja kannustukset tänne vaan! 

Tämän enempää en tähän vuodata, jos haluatte tutustua enemmän matkaani niin lukekaa vanhoja postauksia! Siellä on tarinaa ja tunteita lattiasta kattoon! 

Kiitos teille kaikille, jotka lähdette mukaan!

"Maanantai aamuna krapula ja vapina.." Hah, eipäs olekaan!

Nytpä on pari kertaa testattu uusi, rankennettu treeni ja voin kertoa että on tehokas! Kyllä pitää pusertaa että jaksaa tehdä viimeiset liikkeet loppuun, mutta mä kyllä nautin tuollaisesta rääkkäämisestä. Varsinkin kun tietää, että koko ajan kehittyy ja parin viikon päästä jaksaa tehdä sen treenin paremmin ja tietenkin se, että kunto kasvaa, paino putoaa ja tervehtyy koko ajan! Mulla ei oo ollu selkäkipuja ollenkaan! En käynyt vaa'alla viikonloppuna, en haluaisi tehdä siitä pakonomaista. Voisin käydä vaikka parin viikon välein, se tuntuisi sopivalta. Mutta mittasin lantion, koska muutama viikko sitten ostamani collegehousut tuntuivat löysille, ja olihan sieltä lähtenyt taas 2 cm pois! Eli yhteensä 4 cm! Tuli aika mainio fiilis!


Viikonlopussa oli henkisellä tasolla niin hyviä kuin huonoja hetkiä. En jaksa niistä nyt sen enempää avautua tänne, koska haluaisin vaan unohtaa kaikki ne paskat hetket ja olot, mitä niitä enää vatvomaan ja pahentamaan omaa mieltään. Mies onneksi taisi viimein tajuta, että senkin pitää mennä sinne psykologille. Yritetään tässä nyt vaan uskoa hyvään ja helpompaan huomiseen. Voisihan tässä paljon huonomminkin mennä, mutta minä olen niin helvetin huolehtivaista sorttia, että teen sillä elämästäni vaikeampaa kun kannan toisesta huolta enemmän kuin itsestäni. Oikeastaan unohdan itseni todella monta kertaa, kun vain ajattelen toista. Mutta uskotaan nyt siihen parempaan huomiseen, jookos? Mulla on tänään terapia, ajattelin viedä terapeutilleni itse tekemän kortin alkavan talven piristykseksi. Oon tehnyt muutamia kortteja ja aion taas lähetellä niitä ympäri Suomea. Toisten ilahduttaminen on kivaa.


Olen ollut nyt ilman alkoholia jo monta viikkoa. Ei ole tehnyt yhtään tiukkaa, en ole oikein koskaan välittänyt juomisesta niin paljon. Sokerista eroon pääseminen on ollut mulle huomattavasti hankalampaa. Vieläkin tulee välillä todella pahoja herkkuhimoja, toivoisin että ne jo menisivät hevonkuuseen! Olen ollut miehestäni ylpeä, kun hän on pitänyt lupauksensa, eli ei ole juonut viikonloppuna kahta päivää putkeen. Vaikkei hän sitä niin usein ole tehnytkään, niin ne kerrat ahdistivat minua aina järjettömän paljon. Nyt hän on ottanut vain yhtenä päivänä, eli perjantaina. Olen siitä hänelle hyvin hyvin kiitollinen. Ei sillä, että tykkäisin katsella sit kaksin käsin ryyppäämistä perjantainakaan, mutta en viitsi motkottaa jokaisesta asiasta. Ei mua niin paljon haittaa sen kännissä oleminen jos ollaan kotona, mutta ihmisten ilmoilla minua alkaa hävettää väkisin. Hän ei ole missään nimessä väkivaltainen tai muuta yleistä, mutta hän on silti niin erilainen humalassa... Juttelee yleensä ihan ihmejuttuja. Ja no, on outo. En pidä siitä, en voi sille mitään... Mutta yksi päivä viikosta on vähän, kyllä se on kestettävä. Mutta silti jos voisin, poistaisin koko alkoholin tästä maailmasta, itse asiassa kaikki huumaavat aineet. Hitsi kun pääsisi tupakasta eroon... Se on tällä hetkellä ainut terveydellinen paheeni.


Mites teillä on lähtenyt viikko käyntiin? Pientä kannustusta tarvitsee varmasti itse kukin, maanantai kun ei ole päivistä helpoin :)

Tuloksia vol 1.

Tänään se päivä oli, vaa'alla käynti päivä. Olin ihan paniikissa, "entä jos en ole laihtunut", ajattelin. Kävin kuitenkin ja vaaka näytti 5 kg vähemmän. En voi väittää, että olisin ollut täysin tyytyväinen tulokseen, mielessäni olin toivonut suurempaa pudotusta. Mies kuitenkin sanoi että se on todella hyvä tulos. Ja kun itsekin alan ajattelemaan, että se on viisi maitopurkkia, viisi kilon jauhosäkkiä tai kymmenen voipakettia, niin kyllähän se on aika paljon. Mittasin myös vyötärön ja lantion, ja niistä oli lähtenyt molemmista 2 cm. Jos siis mittasin oikein, se on aina semmosta säätämistä. Mutta pääasia on se, että tuloksia on syntynyt!


Samaa rataa jatketaan, itsekuri on pidettävä ja vielä jos saisi motivaatiota hieman ylöspäin liikunnassa. Tämä loppuviikko oli nimittäin vähän huono. :/ Keskiviikkona olin niin laiska, etten liikkunut ollenkaan, torstaina kävin kyllä kävelemässä ja eilen tein treenin. Mutta molemmat vitutti aluksi. Tätä mä just oon pelänny, että milloin motivaatio alkaa tippumaan ja rupeen kyllästymään. Mun pitää kertoa tästä tsempparille jos tämä jatkuu. Liikkua kuitenkin pitää, vaikka laihdutuksessa 80% koostuu ruokavaliosta ja 20% liikunnasta. Hah, meinaa tulla taas näitä itsensä huijaamisjuttuja. Haluaisin kuitenkin, että liikunta jäisi osaksi elämääni loppuiäksi. Ettei kävisi niin, että tavoitteeseen päästyäni heitän painot nurkkaan ja aloitan samanlaisen sohvalla löhöilyn ja suklaan märsyämisen kuin aikaisemmin. Ei, niin se ei toimi. Tämä on elämäntaparemontti, eli loppullinen elämäntapojen muutos. Että sitten kun se paino on pudonnut,niin se kans pysyy siinä! Onko teillä motivaattori vinkkejä? Tarvitsen kannustusta! Tie on vielä pitkä, mutta aion kulkea sen loppuun. Minähän laihdun, saatana!

Positiivista energiaa!

Eilen tapasin tsempparin ja kävimme 1.5 tunnin lenkillä. Lenkkipolun varrella oli paljon, PALJON rappusia ja niitähän minut laitettiin kulkemaan! Minua huvitti suuresti kun puuskutin kuin pieni sika ja tsempparini käveli rappuset kepein askelin. No, eihän se ihme ole, ehkä hänellä on "pikkuisen" parempi kunto kuin minulla! Pääasia on että jaksoin ja meillä oli tosi kivaa! Tai ainakin minulla oli. Miten joku ihminen voi olla niin täynnä positiivista energiaa! Se ei ole mitään tekopirteyttä vaan ihan aitoa positiivisuutta ja iloisuutta. Hän osaa työnsä ja kannustaa pelkällä olemuksellaan. "Vielä pari rappusta, kyllä jaksaa", ja minä jaksoin. Reisiä poltteli pirusti, mutta ajattelin vain sitä kuinka rasva palaa ja kunto kasvaa. Juteltiin paljon tästä elämäntaparemontista sekä muustakin elämästä. On jotenkin lohduttavaa, että pystyy olemaan hänelle täysin rehellinen ja oma itsensä. Ja oli ihana huomata itsessään sellainen piirre, etten kokenut kamalaa huonommuutta tai hävennyt itseäni kun puuskuttelin rappusissa ja nousin niitä hitaasti. Tiesin, ettei hän arvostelisi tai ajattelisi minusta pahaa sen takia. Jos siinä olisi ollut toisenlainen ihminen, olisin voinut tuntea alemmuutta, mutta en hänen kanssaan. Tiesin, että näitä rappusia kävellään minun parhaakseni ja menemme minun tahtiani. Ei mitään "olet paska, kävele, kävele!", vaan positiivista energiaa ja kannustusta. Ehkä minulla on ne isän ankarat sanat päässäni, ja kerroin hänestä myös tsempparilleni. Koin tulevani ymmärretyksi ja olin niin onnellinen, että siinä minulla on vieressäni ihminen, joka osaa kannustaa minua oikein. Kyselin tulevasta saliohjelmasta, tai lähinnä siitä että kuinka usein alan käymään salilla. Ekat pari viikkoa kolme kertaa/vko ja sitten neljästi viikossa. Sitten pääsee tämä läski treenamisen makuun! Jännittää. Käyn myös kehonkoostumusmittauksessa ennen salille menoa ja seuraavan kerran sitten kesällä. Kiva nähdä sitten niitäkin tuloksia! Nyt mulla on varmasti järkyttävä määrä rasvaa kehossa ja vähän lihasta. Ne tulokset laitetaan muuttumaan! Lenkin jälkeen oli tosi hyvä fiilis niin henkisesti kuin fyysisesti.


Siitä menin sitten terapiaan ja sain purkaa vielä lisää itseäni. Ihanaa kun on joku, joka kuuntelee niin suurella antaumuksella ja osaa esittää hyviä kysymyksiä. Aloimme käydä läpi erästä täyttämääni lomaketta ja sieltä nousi todella vahvasti esiin hylkäämisen pelkoa. Ja se on aivan totta, hylkäämisen- ja yksin jäämisen pelko on ollut todella vahva jo monta vuotta. Lomakkeessa oli reilu 200 väittämää, joihin vastattiin numeroilla 1-6. 1 tarkoitti että on eri mieltä ja 6 tarkoitti että on täysin samaa mieltä. Ne, joissa on korkeat pisteet nousevat esille. Sitä lomaketta aiomme käydä läpi seuraavilla kerroilla. Ja tietysti aina ajankohtaisia kuulumisia. Tästä lähdetään ja katsotaan mikä on sitten seuraava polku.
Minulla oli eilen hyvät fiilikset ja oli kiva levätä iltapäivä sohvalla katsellen telkkaria miehen kanssa. Hän oli jotenkin niin suloinen.


Pari yötä olen nukkunut vähän huonosti. Piti oikein herättää itsensä kahvilla tänä aamuna, oisin varmasti lojunut sängyssä ellei olisi ollut niin kova tarve päästä vessaan. Siellä saa kyllä nykyään ravata ja kunnolla! Kettumaisinta on se kun alkaa kusettaa keskellä yötä. Nyt olisi vaan parasta saada itsensä kunnolla virkeäksi että jaksaa tehdä kotitreenin. Ajattelin tehdä sen hieman nopeammalla temmolla, katsoa miten jaksaa! Itsensä haastaminen on hyvästä.

9 kk

Tänään meille tulee mieheni kanssa täyteen 9 kuukautta. Yleensä emme juhli kuukausipäiviä, mutta varasin meille eilen radan keilahallista ja sitten vien hänet syömään. Tarvitsemme molemmat yhteistä kivaa tekemistä ja toivon että mieheni hieman piristyisi. Enkä yleensä osta lahjoja kuukausipäiväksi, mutta kun keskiviikkona olin ystäväni kanssa kaupungilla ja elokuvissa, en voinut vastustaa aivan ihanaa tuoksua joka löytyi sokokselta. Se oli alennuksessa ja siihen tuli mukaan semmonen kortinsäilytyshässäkkä. Siinä on periaatteessa minullekin lahjaa, saan aina kicksejä kun mieheni tuoksuu hyvältä. Ja yleensä hän tuoksuu AINA hyvältä. Toivottavasti tästä päivästä tulee hyvä. Pitää tehdä vielä pöytävaraus kolmen aikaan. Valitsin jo valmiiksi ruuan mitä aion syödä, sellaisen joka käy parhaiten ruokavaliooni. Syön kohtuudella ennen sitä, hyvin kasvispainotteisesti niin ei tule ylitettyä kalorimäärää.


Tällä viikolla olen liikkunut joka päivä! Eilen kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä ja valokuvailin samalla. Tänään tein kotitreenin. Tuli kivasti hiki! Viikonlopun ajattelin levätä hyvillä mielin, ellei tee mieli lähteä kävelylle,koska ilmeisesti on luvattu hyviä kelejä. Jos saisi tuon toisen puoliskonkin mukaan. Koira nyt lähtee varmasti. Se on aina niin innoissaan mukana että tulee oikein hymy huulille kun katsoo sen menoa.


Mielikin on virkeämpi. Oli rankat pari päivää. Olin todella ahdistunut ja itkuinen, epätoivoinen ja lohduton. Inhoan sitä oloa. Toivottavasti nyt taas menisi hyvin muutaman päivän. Maanantaina taas terapia ja tsempparitapaaminen.


Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Itseensä uskomisen menetys

Sain onneksi sovittua ajan tsempparille ensi maanantaiksi ennen terapiaa. Helpotuksen huokaus. Käymme kunnon lenkillä ja juttelemme. Tarvitsen sitä positiivisuutta, sillä eilen vaivuin synkkyyteen.


Mulla oli muutama oikein hyvä päivä, mutta eilen illalla alkoi ahdistamaan ja jotenkin menetin uskon itseeni täysin monelta osaa. Pelkään hirveästi, että en laihdu (ainakaan tarpeeksi), asetan itselleni ehkä liian kovia tavoitteita.. Mutta minä niin haluan laihtua! Ajattelen jo kesää ja simpsakampaa vartaloa, olen tehnyt ja aion tehdä kovasti töitä. Ajattelen sitä tatuointia, jonka aion itselleni palkinnoksi hankkia. Tatuoinnin, josta olen haaveillut kuusi vuotta. Rahaakin on säästössä.


Menetin uskoni myös itseeni taiteellisesti. En ole saanut taaskaan mitään aikaiseksi. Ideoita on tosi monta, mutta en uskalla aloittaa yhtäkään epäonnistumisen pelossa. Kaikkihan pitäisi ottaa oppimisena. Katselin entisten luokkakaverieni töitä ja tunsin alemmuutta. He ovat niin taitavia ja persoonallisia. Itse en löydä enää omista töistäni mitään persoonallisuutta. Tuntuu etteivät ne erotu massasta ollenkaan. Kaikki on vaan paskaa.


Meinaan hetkittäin menettää uskoni myös rakkauden lujuuteen. Kyselin eilen varmaan viisi kertaa mieheltäni että onko hän suuttunut minulle ja ärsytänkö häntä. Minun ei pitäisi, sillä ajan häntä kauemmas tuollaisella käytöksellä. Tuntuu etten uskalla puhua niin suoraan kuin haluaisin, en halua että hän ahdistuu taas enemmän. Mutta mitä sitten tapahtuu jos en pysty olemaan oma itseni? Pelkään että elämisestäni tulee teatteria.


Onneksi kolmelta on terapia. Mitenhän ehdin kaikki asiat kertoa 45 minuutissa. Nukuin kamalan pitkään. Muutamina päivinä olen herännyt tosi pirteänä puoli yhdeksän aikaan, mutta tänään nukuin yli 11. Heti huomaa, että kun on paha olla, unen tarve lisääntyy. Jaksoin kuitenkin tehdä aamutreenin. Eväätkin tein juuri, sillä minun on tarkoitus mennä kaverin kanssa elokuviin tänään. Se on oikein kivaa. Toivoisin että meistä tulisi läheisiä ystäviä, että minulla olisi edes yksi oma ystävä täällä. Pitää olla eväät mukana, ettei ruokarytmi mene pilalle eikä tule mentyä kauppaan ostamaan kaikenlaista paskaa.


Toivottavasti seuraava postaus on taas positiivisempi.

Herkkuhimo

Aamu alkoi kaurapuurolla, kahvilla ja puolikkaalla kotitreenillä. Oli hirveästi virtaa heti aamusta. Sitten aika alkoi käydä pitkäksi ja lähdin käymään anoppilassa. Vierailun jälkeen lähdin sauvakävelemään. Lähteminen tuntui hankalalta, jotenkin teki mieli enemmän jäädä sisälle makoilemaan. Ajattelin kuitenkin, että yleensä vaikeaa on juuri se lähtö. Lenkki meni ihan hyvin, sain pidettyä ihan ok vauhtia mutta meinasin ylämäissä hengästyä pikkuisen liikaa. Se tuntui vittumaiselta. Ärsyttää että itseltään on niin kovat vaatimukset, pitäisi olla realistinen ja olla ylpeä siitä että ylipäätään lähtee ja jaksaa. Lenkki oli tunnin mittainen ja lopuksi venyttelin.


Ilta onkin mennyt nälkää kärsiessä. Söin kyllä päivälliseksi savustettua lohta, hieman salaattia ja kasviksia. Välipalaksi kaksi leipää. Mutta silti oli nälkä. Yhdeksän aikaan söin sitten rahkaa ja nälkä lähti viimein. Mutta olen kärsinyt koko illan herkkuhimosta, eikä asiaa auttanut se että katsoin "Koko Suomi leipoo"- ohjelman. Päässä pyöri vaan negatiivisesti se, mitä kaikkea EI saa syödä, vaikka todellisuudessa saan syödä tosi monipuolisesti. Tämä herkkuhimo kuuluu varmasti asiaan, eikä ihme kun niitä on koko elämänsä syönyt säästelemättä. Onneksi rahkassa oli makeutta päärynästä ja mehukeitosta. Ehkä huomenna on helpompi päivä.


Mua vähän jännittää kun hampaassa on tuntunut vihlontaa. En halua hammaslääkäriin! Minä pelkään sitä niin paljon, en osaa sitä sanoiksikaan pukea. Sitä pelkoa eivät voi ymmärtää kuin ne ihmiset, jotka myös pelkäävät jotain todella paljon. Pahinta on se puudutus, se helvetin neula. Pelkään oikeastaan sitä. En voi kuitenkaan antaa porata ilman sitä, sillä se kipu on aivan järkyttävä. Eihän se puudutus kestä kuin hetken, mutta voi luoja miten paljon minä sitä pelkään! Tärisen ja nielen itkua, tunnen järkyttävää pakokauhua ja paniikkia. Mies ei voi lähteä tuekseni töiden takia. Minä vain hiljaa toivon, että vihlonta menee ohi, ettei siellä ole reikää...


Haluaisin nähdä mun tsempparia, jotenkin kaipaan sitä positiivisuutta joka hänestä huokui.

Long Live Rock'n Roll!

Lauantai aamu oli odottelua, oli ihan kamala ikävä miestä. Iltapäivällä hän tuli rumpalin kanssa mökille saunomaan. Olin lämmittänyt sen valmiiksi ja tein heille ruuankin, keikkareissuilla se syöminen tahtoo jäädä väliin. Oli niin ihana nähdä rakasta parin päivän eron jälkeen! Ja hän oli niin iloisen ja pirteän oloinen. Pojat arvostivat suuresti kun olin tehnyt valmistelut heitä varten. Mieheni vaikutti niin paljon enemmän omalta itseltään. Ehkä väsymys ja melankolia alkavat pikku hiljaa väistyä, sitä ainakin kovasti toivon. Hän sanoi ikävöineensä minua ja kehui minua kauniiksi. Siitä tuli uskomattoman hyvä mieli. Silloin tajusin miten paljon olen noita sanoja kaivannut. Ja kun istuin hänen vieressään sohvalla, tajusin miten paljon häntä rakastan ja että me kuulumme yhteen. Illalla heillä oli keikka paikallisessa baarissa, ja se oli aivan huikea! Ihmiset hymyilivät ja olivat niin mukana! Kunnon rock'n roll ilta! Oli ihana nähdä mies lavalla, nähdä se kuinka hän nautti. Ilta oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut.


Viikonloppu tuli levättyä liikunnan osalta. Sunnuntaina oli mukana roudaamassa poikien kamoja, ja olin niin tajuttoman väsynyt illalla että en jaksanut lähteä enää kävelemään. Ruokailukin meni ihan sekaisin sen pitkän roudausreissun takia. Ruokailun väli oli taas jotain 5 tuntia ja mulla oli tosi nälkä. Ja minut valtasi ihan kamala makean ja rasvaisen ruuan nälkä. Tuntui että silmiini osui pelkästään mainoksia hampurilaisista, tien vierustoja koristivat vain pelkästään kebab-pizzeriat. Kaupassa käydessä karkkihyllyt ja jätskialtaat notkuivat ihanaa sokeria. Voi perkele että kävi hermoon! Mies onneksi kannusti minua. Kotona söin sitten kanasalaattia, se oli lounaani. Päivälliseksi dippikasviksia, mutta minulla jäi vielä aivan tajuton nälkä sen jälkeen. Söin sitten leivän ja rahkaa, en ylittänyt kalorimäärää mutta tuli ihan järkyttävä ähky. Eli syöminen meni ahmimiseksi. Tuo ruokarytmin pitäminen on ihan uskomattoman tärkeää!


Tänään palattiin sitten kunnolla ruotuun. Heräsin samaan aikaan kun mieheni lähti töihin, join kahvit ja painuin ulos tekemään treenin. Ihana raikas ilma ja eikun rasva palamaan! Jaksoin tehdä treenin tosi hyvin! Reidet oli palautuneet ja kyykkääminen onnistui. Turmion Kätilöt soi mp3-soittimesta, vitsi se on mahtavaa treenimusiikkia! Olin tosi ylpeä itsestäni. Puuro maistui hyvältä reenin päätteeksi. I feel great. Tästä lähtee uusi paremman elämän viikko käyntiin!

Pylleröstä Tyllerö

Olipa aika makoisat tuntemukset reisissä tänä aamuna kun kävelin rappusia alas. Venytellessäni tajusin että "Hei, täällä kaiken läskikerroksen alla on kuin onkin vatsalihakset!". Pakaroissakin tuntuu kiva pieni kiristys.


Kävin anoppilassa päiväkahvilla ja oli oikein mukavaa. Mies on vielä tämän päivän keikkareissulla ja huomenna niillä onkin eka  keikka kyseisellä bändillä tällä paikkakunnalla! Tosi ihanaa päästä näkemään hänet kotikonnun lavalla. Kerroin anopille ja kälylle elämäntaparemontistani, he tuntuivat kovin ymmärtäväisiltä.


Kotiin päästyäni lähdin heti lenkille. Kävelin rauhallisesti 50 minuuttia ja koin suuria onnistumisen tunteita! En enää puuskuttanut ylämäessä kuin lihava sika tai niellyt oksennusta! Vitsi mun kunto on kasvanut kahdessa viikossa jo näin paljon! Toki hengästyin, mutta en läheskään niin pahasti kuin ekoilla lenkeillä. Fiilis oli aivan mahtava! Kuuntelin iloista musiikkia ja kävelin hymyssä suin raikkaassa syysilmassa. Koirakin oli taas hengessä mukana!


Kysyin tsemppariltani, että voinko hyvällä omalla tunnolla pitää viikonloppuvapaan kotitreenistä, sillä reidet ovat tällä hetkellä niin kipeät ettei kyykkääminen onnistu mitenkään päin. Hän sanoi että voin. 30 minuutin lenkki riittää, muuten saan rentoutua ja palautella lihaksia. Huomasin tänään myös sen, että en jaksa syödä niin isoja annoksia enää! Tulen täyteen paljon vähemmästä. Päivällisellä otin lautasella salaattia ja purkillisen tonnikalaa, siihen kylkeen real täysjyväleipä. Kolmasosa annoksesta jäi syömättä. Tuli niin täysi olo. Olen ottanut tavakseni lukea lehteä syödessäni, niin en todellakaan ahmi vaan syön todella rauhallisesti. Kylläisyys ehtii tulla nopeammin. Ruokavaliooni kuuluu kaksi välipalaa ja yleensä jaksan syödä niistä vain toisen. Tänään vedin pikkupurkillisen ananasta mehussa. Heh, tsempparini nauroi kovasti (hyvällä tavalla), kun sanoin että olen nimennyt tämän prokkikseni "Pylleröstä Tyllerö".


Ajattelin laittautua huomenna oikein nätiksi. Täällä mökillä ollessa on tullut oltua vain collegehousuissa ja risaisessa paidassa, ei ole paljon jaksanut stressata ulkonäöstään. Haluaisin yllättää mieheni huomenna positiivisuudella. Laittautuminen on kuitenkin ihan mukavaa! Vielä kun keksisi jonkin pienen yllätyksen miehelle, joka saisi hymyn huulille. Tänään puhelimessa hän kyllä kuulosti todella pirteältä ja iloiselta, siitä tuli hyvä mieli!


Minä toivotan teille oikein ihanaa viikonloppua! Nauttikaa!

Aamuvirkku

Heräsin tänä aamuna todella pirteänä. Vedin puuron naamariin ja siirryin koneelle kuuntelemaan iloista musiikkia. Minulla oli olo että "HALUAN LIIKKUA"! Se on minulle aivan jotain täysin uutta! Voiko oikeasti sokeriaddiktista ja sohvaperunasta tullakin liikunnan harrastaja? Toivottavasti ja ilmeisesti voi! Otin personal trainerini tekemän kuntojumppaohjelman ja painuin tekemään sitä ulos, sillä siellä saa paremmin happea. Vaikka satoi hieman, en antanut sen haitata. Treeni on raskas, tsemppari ei todellakaan päästä minua vähällä. Paljon eri kyykkyjuttuja ja reidet onkin todella kipeät! Tietää tehneensä ja huomenna voi sattua vielä enemmän! Mutta on näissä reisissä paljon mistä lähteä! Eiköhän tuo treeni parin kuukauden päästä tunnu jo helpommalta! Mä tein sen, kokonaan! Jaksoin! Se on iso asia. Huomenna ajattelin tehdä palauttavan kävelyn ja venytellä kunnolla.

Löysin muuten hyvän artikkelin, joka tuo minullekin järkeä päähän etten pistä itseäni liian piippuun heti alussa: http://keventajat.fi/hyvinvointi/liikunta/tassa-ovat-treenaajien-pahimmat-virheet-%C2%AD%E2%80%93-ala-sorru-naihin

Jotenkin on tuntunut tylsältä, että näissä postauksissa on vain pelkkää kirjoitusta, joten otin kuvia uusista treenikamppeista! Hienosta topista ja aivan ihanasta treenikassista, joka maksoi vaivaiset kymmenen euroa! Sinne mahtuu loistavasti kaikki salikamppeet!

Onnistumisen tunteita!

Istun sohvalla ja mussutan iltapalarahkaani. Meinasin sortua tänään tekosyihin. Kylmä ilma, kova tuuli, ei ole sopivaa syystakkia, kipeät lavat... blaa blaa blaa. Niinkö voi helvetti! Sitten onneksi tsempparini oli onlinessa sosiaalisessa mediassa ja aloin juttelemaan hänelle. Sieltäpä sitä tsemppiä ja hänen ihanaa positiivisuuttaan huokui ruudun läpi! Ei ilma ole kylmä, vaan RAIKAS! Tajusin sen että niinpä! On helppo hengittää ja pistää vaan vaatetta päälle niin ei sinne palellu ja liikkuessa tulee tosi nopeesti lämmin. Tsempparin avulla heitin nuo typerät tekosyyt nurkkaan ja läksin sauvakävelemään. Olin siis aikaisemmin päivällä käynyt hakemassa sauvat kotoa, ihme että löysin ne rempan keskeltä! Vedin täysiä, syke nousi korkealle ylämäissä ja alamäissä se tasaantui juuri sopivasti seuraavaan rutistukseen. Kunnon rokki vauhditti kävelyäni ja tasaisella tiellä päästelin menemään kuin höyryjuna. Ja asia, joka yllätti minut todella suuresti: POHKEISIIN EI SATTUNUT LAINKAAN! Olin niiiiin onnellinen! Koira oli niin mukana menossa, minua oikein nauratti. Se tuntui tsemppaavan minua omalla tavallaan ja aina kun kehuin sitä niin se sai hirveet kikcsit. Ihana se on. Lenkin jälkeen venyttelin sauvan kera ja sitten saunaan! Ai että oli loistava fiilis! Kaiken kruunaa tämä raikas iltapalarahka, joka täyttää todella hyvin vatsan.


Tänään oli toinen terapiasessio. Puhuttiin paljon tästä mun elämätaparemontista, oli tosi kiva kun häntä kiinnosti se niin aidosti. Kerroin hänelle myös että olen alkanut ystäväni neuvojen mukaan meditoimaan. Eilisen treenin jälkeen (minä tosiaan vedin kunnon läskinpolttotreenin vaikka oli motivaatiopula aluksi) meditoin reilu 20 minuuttia. Meditoinnin aikana sain flashbackin lapsuudestani. Muistin erään todella raskaan asian, jonka olen ilmeisesti painanut jonnekin todella syvälle. Kerroin tästä terapiassa ja alamme käsittelemään myös sitä asiaa. Medioinnissa on oikeasti voimaa, se on ihan uskomatonta kun sitä ei yritä pakottaa! Hah, terapeuttini muuten sanoi että "oletko sinä jo laihtunut?". Pussi leukani alla on kuulemma pienentynyt huomattavasti jo nyt! :D Hän oli pahoillaan jos esitti asian huonosti, mutta en loukkaantunut ollenkaan! Tuli tosi hyvä fiilis! Ilmeisesti tässä 1.5 viikossa on jo pöhötystä ja nesteitä lähtenyt vähäsen! Tästä se lähtee!


Niin ja ostin tänään FIT- lehden uuden numeron, jipiiii!
Nyt voin hyvillä mielin käydä makuuasentoon lukemaan lehteä, sillä olen liikkunut ja syönyt hyvin!


Tsemppiä teidän kaikkien päivään! Olkaa rohkeita!

Kohtaamisia

Tänään on ollut suuri päivä monessa mielessä. Aamu kahdeksalta oli ensimmäinen terapiatapaaminen ja jo näin alkuun se oli hyvin rankkaa. Vaikka keskusteltiin lähes pelkästään viimeisen kahden viikon kuulumisistani, itkin ja koin suuria tunteita. Kerroin eilisestä paniikki ja raivokohtauksestani. Ensimmäistä kertaa raivostuin niin paljon että tavarat lentelivät. En hallinnut vihani tunnetta, huusin ja heittelin tavaroita. Teki todella paljon mieli satuttaa itseään. Kävin tupakalla rauhoittumassa. Juttelimme pitkään mieheni kanssa ja raivo vaihtui epätoivoiseksi itkuksi. Peloiksi ja ahdistukseksi. Pyytelin anteeksi jatkuvasti ja pelkästään mieheni kauniiden kasvojen katselu sai minut itkemään vuolaammin. Pelkäsin että olen satuttanut häntä ja tehnyt hänen elämästään vaikeampaa. Kerroin siitä, miten paljon pelkään menettäväni hänet. Hän otti minut kainaloon ja sain itkeä siinä. Tuntui siltä etten halua päästää ikinä hänestä irti, että aivan kuin hän katoaisi jos nyt päästäisin irti hänen kädestään. Olin lohduton. Mutta viimein taas rauhoituin kun juttelimme, kävimme saunassa ja vietimme rauhallisen illan. Kerroin tästä, elämäntaparemontti päätöksestäni ja ahdistuksestani. Terapeutti vaikuttaa todella empaattiselta ja ymmärtäväiseltä. Aika kului todella nopeasti ja minulla olisi ollut vielä tajuttoman paljon sanottavaa. Istunto oli raskas ja olin pitkään sen jälkeen vielä itkuinen.


Kävin tervehtimässä vanhempaa naishenkilöä, joka on tietyllä tavalla varaäiti niin minulle kuin miehelleni. Sen jälkeen kävin katsomassa kotiamme, joka on täyden remonttitohinan alla. Vessa oli purettu kokonaan ja keittiössä jotain juttuja aloitettu. Hain postit, vähän lisää lämmintä vaatetta ja elokuvia. Siitä läksin kaupoille ja oloni oli siellä kierrellessäni jo rauhallisempi ja odotin kovasti tsempparin tapaamista. Ostin halppiskaupasta todella kivan jumppatopin ja parit halvat collegehousut sekä Pikku Myy jumppakassin <3 En voi vastustaa muumituotteita! Kaupasta ostin paljon terveellistä ruokaa, mahdollisimman monipuolisesti.
12 jälkeen menin hesburgerille (eikö ole ironista!) odottamaan tsempparia. Täyttelin siinä odotellessani paksua elämänkerta lomaketta, jonka sain kotitehtäväksi terapiasta. Join kahvia ja vettä odotellessani. Nostin katseeni ja näin niin kauniin ja iloisen ilmestyksen. Se oli tsempparini! Minulla oli kysymyslista, johon kävimme heti käsiksi ja sain todella paljon hyödyllistä tietoa asioista, nyt ei tarvitse stressata niin monesta asiasta. Hän tekee minulle alustavan treenisuunnitelman tänne mökillä olo ajaksi, sekä ruokaohjelman. Sain jotenkin niin ihanan energisen ja positiivisen kuvan tästä naisesta, että minulle tuli todella hyvä olo. Hän huokui sitä.  Hänen kanssaan oli helppo jutella, eikä tullut yhtään sellainen olo että hän arvostelisi tai ajattelisi minusta pahaa painoni takia. Tunsin hyväksyntää omana itsenäni ja aitoa auttamishalua tavoitteeseen pääsemiseksi. En olisi voinut kohdata ihanampaa ihmistä, jonka kanssa aloittaa tämä matka terveellisempään elämään. Olin todella innoissani tapaamisen jälkeen, odotan todella paljon seuraavaa tapaamistamme. Hänen pirteytensä ja positiivisuutensa tarttui minuun! Kiitos.


Tapaamisen jälkeen lähdin hakemaan ystävääni asemalta. Emme ole nähneet muuttoni jälkeen. Oli ihanaa nähdä iloiset ja tutut kasvot, tärkeän ystävän kasvot. Saamme olla pari päivää mökillä ihan omassa rauhassa, sillä mieheni on keikalla bändinsä kanssa Helsingissä. Ja tämä hetki erossa tulee tekemään meille todella hyvää. Keskustelut ystäväni kanssa ovat olleet todella syvällisiä, henkeviä ja voimauttavia. Hänkin on kokenut todella paljon viimeisen vuoden aikana. Ihailen häntä monessa suhteessa. Hän opetti minulle myös meditoinnin saloja! En olisi uskonut että pystyisin saavuttamaan yhtään mitään ensimmäisellä kerralla, mutta oli hetkiä, jolloin tunsin olevani humalassa. Sydämeni tuntui raskaalta ja vatsaani poltteli. Se oli kuulemma chakrojen puhdistumista. Ehkä alan tekemään tätä enemmänkin? Hänen kanssaan on helppo olla ja ihana keskustella. Soitin miehelleni päivällä ja hän kuulosti todella pirteältä ja minulle tuli tosi hyvä mieli.Illalla hän laittoi minulle ihanan tekstiviestin ja minä tunsin sen! Tunsin sen saman kutkutuksen ja kihelmöinnin vatsanpohjassa, kuin silloin alkuaikoina! Ujo hymy nousi kasvoille ja teki mieli peittää ilmeensä. Se oli ihana tunne!
Nyt kuuntelemme rauhallista musiikkia ja jatkamme illanviettoa keskustelujen merkeissä. Kiitos tästä päivästä!

Tukijoukkoja

Sain tsempparilta sähköpostia taas ja tapaamme torstaina 12 jälkeen! Olen todella innoissani ja aion tehdä piiiiiiitkän kysymyslistan hänelle!


Olen tässä tänään jutellut myös kaverini kanssa, josta kerroin teille aikaisemmin. Hän, joka pudotti reilusta 90 kilosta 60 kiloon. Hän on antanut minulle hyviä neuvoja ja tsempannut tosi paljon! Uskomatonta miten samantyyppisiä kokemuksia meillä on! Hän on muutenkin todella mukava ihminen, toivon että jossain vaiheessa näkisimme ihan livenä. Meillä on vaan pitkä välimatka, mutta eiköhän se jossain vaiheessa tapahdu! :) On ollut todella hyvä mieli, kun on löytänyt kohtalotoverin, vielä omasta sosiaalisesta verkostosta. Kiitos facebook!
Ajattelin myös tänään soittaa äidille ja kertoa tästä elämäntaparemontista. Hänkin pudotti painoa reilu 20kg vähän aikaa sitten.


Löysin muuten takaisin kiloklubi.fi sivustolle! On muuten hyödyllinen painonpudotuksessa! Ilmainen sivusto, joka laskee ruuan kalorit ja kulutuksen tehon! Olen stressannut niin kovasti että oonko syönyt liikaa nyt kun en pääse liikkumaan. Laskin siellä eilisen kalorit ja niitä tuli vain vähän reilu 1000! Olin todella yllättynyt. Niin vähän, eikä jäänyt nälkä! Eikä pitäisi olla pelkoa lihomisesta. Toivottavasti sunnuntaina vaaka näyttäisi vähemmän.
Löysin itselleni todella hyvän salin! Ja vain 18e kuussa! Se on todella lähellä kotiamme, eli voin kävellä sinne ja siinä tulee alkulämmittely, joka on todella tärkeää. Luin juuri eilen siitä Fit lehdestä, että alkulämmittely on oikeastaan ehdoton. Se parantaa treenin tehoa. Jos aloittaa vaikka saliharjoittelun kylmiltään, menee 15 minuuttia siinä että keho ottaa sen kaiken vastaan eikä tunnu jäykältä. Siitä lehdestä on tullut mulle kuin raamattu. (SORRY JESUS!)


Olen tässä miettinyt kovasti mikä ois mulle mieleinen ja sopiva kotitreeni tälle ajalle, kun ollaan mökillä. Mä tunnen itseni niin hyvin, että kyllästyn pelkkään lenkkeilyyn. Mietin ensin kahvakuulaa, mutta isä sanoi fiksusti ettei kannata ostaa sitä ennenkuin on kokeillut ja tietää että tykkääkö siitä. Tänään ajattelin että vois katsoa netistä, löytyisikö vaikka jumppavideoita ja varmasti personal trainerkin osaa tässä neuvoa. Treeniohjelman teko maksaa sen 25 euroa ja se ei ole paha! Toivottavasti nyt tervehtyisin pian että pääsisin liikkumaan! Kehossa on paljon rasvaa jonka pitää päästä tirisemään pois!


Tervetuloa terveempi elämä! Lähdettekö mukaan tälle matkalle kanssani?!

"Sä oot masentunu, siks sä syöt niin paljon"

En pystynyt eilen miettimään mitään muuta kuin ruokaa. Hirveä stressi siitä mitä saa ja mitä ei saa syödä ja siihen päälle vielä hetkittäinen, aivan järkyttävä makean himo. Minun oli pakko avautua miehelleni riippuvuudestani sokeriin ja tunnesyömisestäni. Olen syönyt suruuni ja ahdistukseeni niin kauan kuin muistan, koulukiusausajoilta lähtien. Siitä tuli sokerikoukku, on tuntunut siltä etten pärjää päivääkään ilman sokeria, eritoten herkkuja. Olen viime aikoina ollut todella hyvä huijaamaan itseäni, aloitin karkki ja suklaalakon kesällä mutta koska minun oli saatava sokeri jostain aloin syömään kahvileipiä ja vanukkaita. Ne olivat "sallittuja" koska eivät olleet karkkia. Niinku haloo saatana!! Ei tarvitse olla surua että tarvitsen sokeria, mutta pahan mielen sattuessa ahmin kaiken mahdollisen suuhuni. Makeat herkut sekä rasvaisen roskaruuan. Rakastan ruokaa ja eri makuja mutta "tarpeeni" saada kaikkea epäterveellistä mahdollisimman paljon (yleensä ähkyyn asti) on ollut sairaalloinen. Eilen tosiaan mietin vain ruokaa ja sitä että onko minulla nälkä vai haluanko vain napostella kuten yleensä, pohjattomaan vatsaani. Söin mielestäni terveellisesti ja kasvisvoittoisesti, mutta silti mietin koko ajan että syönkö liikaa, lihonko? Makeanhimo raastoi hermoja. Oli ihan hirveä olo. Oloa pahensi se,kun tiesin etten pääsisi lenkille. Kurkkuni on kamalan kipeä enkä halua sairastuttaa itseäni enempää. Olin epätoivoinen.


Ostin toissapäivänä Fit, ja Fit - laihdu lehdet. Siellä oli tosi paljon hyödyllisiä artikkeleita. Luin ahmimishäiriöstä sen jälkeen kun olin avautunut miehelleni ongelmistani. Artikkeli oli kuin suoraan minun suustani. Onko minulla ahmimishäiriö? Siellä oli kysymyksiä joihin piti vastata kyllä tai ei, jos vastasi kolmeen kyllä on mahdollista että sairastaa ahmimishäiriötä. Vastasin kahdeksaan kysymykseen kyllä. Ajattelin puhua tästä ensi viikolla sekä terapiassa että tsempparin kanssa. Minun on saatava tämä kuriin, muuten laihduttaminen on paljon vaikeampaa.


Toinen hyödyllinen artikkeli oli sokerista, lähinnä sokerin korvaamisesta. Olin jo aikaisemmin kuullut Steviasta, mutta jotenkin se on vaan.. hmm "slipped my mind". Ja jotenkin minulla oli sellainen muistikuva ollut että se on samanlaista kuin jokin canderell, huijausta. Mutta artikkelista kävi ilmi että se on tosiaan kasvipohjainen ja TÄYSIN kaloriton ja hiilihydraatiton! En ollut uskoa sitä. Pakko oli tarkistaa kaupassa että onko tämä totta, ja olihan se! Nolla arvot.


Lehdessä oli paljon hyödyllistä tietoa, välillä luin innoissani ja välillä ahdistuksen vallassa. Odotan kovasti tsempparin tapaamista, on paljon asioita joista haluan hänen kanssaan jutella. Toivottavasti tapaaminen tosiaan onnistuu jo ensi viikolla.


Söin aamupalaksi ruisleivän juustolla ja tomaatilla, desin maitoa, kupin kahvia sekä puoli purkkia rahkaa marjojen kera, makeutettuna stevialla. Se maistui aivan normaalilta, siis aivan kuin sokerilla makeutetulta! Amazing! Uusi lempituotteeni. Onhan se tyyristä, mutta rahan arvoista. Olo on tällä hetkellä todella kylläinen, ei ähky, mutta siis kylläinen. Rahkaa ilmeisesti tosiaan kannattaa syödä, siinä on paljon protskua, vähän hiilareita ja täyttää! Lehdessä oli että pitäisi syödä 3-4 tunnin välein. Se tuntui jännältä, pitää vahtia tosi tarkkaan kaloreita ettei syö liikaa kun pitää syödä noin usein. Mutta se on loogisesti ajateltuna järkevää. Keho saa koko ajan hyvää polttoainetta, eikä tule sitä sudennälkää jonka takia ahmisi sitten älyttömät määrät rasvaista ja epäterveellistä ruokaa.


Kävin eilen aamuna vaa'alla anoppilassa. Minun oli kohdattava lukemat, jotta voisin seurata edistymistäni. Aamupaino oli 117.8 kg. Painan 18 kiloa enemmän kuin mieheni, ja hän on 194cm pitkä, eli täysin normaalipainoinen ja hänellä on suht paljon lihasta sillä hän käy salilla ja nyrkkeilytreeneissä. Minä olen 160 cm pitkä.. olen siis sairaalloisen ylipainoinen. Jotta olisin normaalipainoinen, minun pitäisi pudottaa puolet painostani. Kannan siis kahden ihmisen painoa! Herrajumala... Olo on epätoivoinen... Vaikka moni on onnistunut suuremmassakin painonpudotusurakassa, tuntuu siltä että kuinka itse voin onnistua? Pelottaa ja ahdistaa. Yhdessä edellisessä postauksessa sanoin, että haluaisin laihtua kokoon 40/42, mutta riittääkö se? En tiedä. Tuntuu ettei päähäni mahdu tällä hetkellä mitään muuta kuin tuo suuri numero ja laihduttaminen. Tarvitsen apua... Todella paljon apua. (Tämä oli muuten iso asia minulle kertoa julkisesti painoni, en ole tehnyt sitä vuosikausiin...)
Mieheni lupasi tukea minua. Hän myös sanoi että rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen, mutta kannustaa minua jos haluan muuttaa elämäntapojani. Kirjoitin myös naamakirjassa eräälle tutulleni, joka on nyt laihduttanut reilusta 90kg about 60kg. Juttelimme ja hänellä oli pitkälti samoja dilemmoja kuin minulla, hänkin lupasi olla tukenani ja kannustaa. Tuntui hyvältä. Sillä tukea ja kannustusta tarvitsen ja paljon. Toivottavasti tämä tauti loppuisi pian että pääsisin liikkumaan. Ahdistaa syödä kun ei kuluta mitään, vaikka olenkin syönyt paljon vähemmän ja terveellisemmin.


Ei pitäisi ajatella sitä, kuinka kauan tämä projekti tulee kestämään, se alkaa ahdistaa. Pitäisi ajatella vaan kivoja ja positiivisia asioita ja hurrata jokaisesta pudotetusta kilosta. Jos teillä on samantyyppisiä kokemuksia, neuvoja otetaan vastaan!

Epävarmuuden karhunraudoissa

Isä soitti taas tänään hysteerisen puhelun. Kuulin heti että se on itkuinen. Välillä se itkikin ja muuten saarnasi. Joo, se on huolissaan, tiedän ja ymmärrän. Olen sen ainut lapsi. Mutta tuntuu pahalta kun kiristetään että huoli minusta ajaa hänet aikaiseen hautaan, ja tuntuu pahalta kun asiat sanotaan huutamalla eikä puhumalla. Pahin asia, minkä hän sanoi oli että "Teille tulee vielä ero kun sinä et pidä itsestäsi huolta."


Mä en ole pystynyt koko päivänä ajattelemaan mitään muuta. Tuntuu ihan saatanan pahalta. Ihan kuin en olisi tarpeeksi viime aikoina miettinyt sitä että rakastaako mieheni minua... Kun meillä ei ole ollut seksiäkään puoleentoista kuukauteen. Vaikka hän väittää ettei vika ole minussa... Niin tällä hetkellä en osaa ajatella muuta. Isän kohtelu on tehnyt minusta niin epävarman miesten suhteen. Koska olen kokenut ettei hän hyväksy minua tällaisena kuin olen (vaikka varmasti rakastaa). On sitten vaikea kuvitella että kukaan muukaan mies niin tekisi.


Menin isän puhelun jälkeen lenkille, olo ei ole ollut tänään kuumeinen tai kipeä. Jalkoihin sattui edelleen mutta ei ihan niin paljon. Pidättelin itkua koko lenkin ajan... En fyysisen vaan henkisen kivun takia. Ajattelin itseni satuttamista. Näin mielessäni kuinka viiltelen käsiäni. En ole kuitenkaan tehnyt niin, kävin lenkin jälkeen järvessä kastautumassa.


Tiedän että isä yrittää auttaa... Kuten olen sanonut, se ei vaan aina osaa sanoa asioita oikein. Mutta tuntuu pahalta... Olen tällä hetkellä niin epävarma. Eilenkin kysyin mieheltäni että rakastaako hän minua todella juuri tällaisena, haluaisiko hän toisenlaisen tyttöystävän jne jne... En tällä hetkellä luota hänen rakkauteensa. Tuntuu kauhealta sanoa se ääneen... Tunnen itseni niin yksinäiseksi.. Olin onnellinen kun mieheni sanoi että tämän viikonlopun hän haluaa levätä, eikä oteta kaljaa ollenkaan. Parasta tässä on tuo alkoholittomuus, niin parasta. Tottakai annan hänen levätä.. mutta olisi kiva jos edes jotain tehtäisi yhdessä.. edes pelattais lautapelejä. Olenko minä liian vaativa? Tuntuu jotenkin että olen ihan täysi paska... Haluaisin itkeä ja huutaa, mutta itku ei tule...


Lukeeko tätä kukaan? Mietin sitäkin että mitä sinä, joka ehkä luet tätä, ajattelet minusta... Haukutko minua ajatuksissasi...


Desperado.

Tsemppari

Kävin  eilen uudestaan lenkillä ja voi perkele miten paljon koski jalkoihin! Ekassa mäessä pohkeet meni niin hapoille, että tuntui koko lenkin ajan siltä että niitä lihaksia väännellää ja vedetään molemmista päistä eri suuntiin. Mutta kävelin, perkele. Purin hammasta ja kävelin. Venyttelin ja ravistelin lopuksi.


Aamulla kun heräsin, kurkku tuntui karhealta. Vaikka uusi urheilupaitani onkin pitkähihainen ja hengittävä niin tajusin liian myöhään, etten tajunnut suojata kaulaa. Koska syksyisin olen todella herkkä sairastumaan juuri sen takia, jos ei ole huivia kaulassa. Vaikka lenkkeillessä tuli tosi lämmin, niin ilmeisesti kaula sai vähän kylmää. Tein aamulla kuitenkin pienen treenin ja olo oli virkeä sen jälkeen.


Heräsin itse asiassa siihen kun isäni soitti. Sain kunnon paasauksen heti aamusta tästä liikuntahommasta ja laiskuushaukut. Ensiksi meinasi alkaa ahdistamaan ja vituttamaan mutta sit päätin olla vaan välittämättä kun tiesin että se on vaan isän tyyli puhua. Sitten se alkoikin yhtäkkiä itkemään ja sanoi kuinka huolestunut se on minusta. Kyllä mä tiedän että se välittää, se ei vaan aina osaa näyttää sitä niin pehmeästi kuin mun herkkä itsetuntoni tarvitsisi. Mutta isälle iso kiitos siitä että kannustaa omalla tavallaan ja osti mulle lenkkarit.
Iltapäivää kohti minua kuitenkin alkoi väsyttää ja kroppa tuntui raskaalta. Mittasin äsken kuumeen ja se näytti 37,4. Eli pientä lämpöä, toivon ettei kuume nousisi jottei tämä terveemmän elämän hakeminen lopahtaisi heti kättelyssä.


Ai niin, olen varmaan unohtanut kertoa! Laitoin tosiaan sitä sähköpostia parille personal trainerille, toinen niistä toimi enemmän tsemppari kuin pt nimellä. Olin tipahtaa tuoliltani kun luin hänen sähköpostinsa. Kaikki muut personal trainerit pyytäävät palveluistaan vähintään 280e kuussa (jos olet sitoutunut vähintään 3kk ja sisältää yleensä 10 tapaamiskertaa) niin tämä ihana täti pyytää tapaamiskerrasta, joka sisältää treenin tms. vain 20 euroa!!! Jos haluaa erikseen teettää treeniohjelman, se maksaa 25 euroa ja kattava ruokaohjelma maksaa 80 euroa, jonka voi maksaa erissä! Olin niin innoissani. Minulla olisi nyt mahdollista saada ammattitaitoinen tsemppaaja! Minulla olisi varaa tavata häntä esim pari kertaa kuussa ja voisin maksaa erissä ruoka- ja treeniohjelman jota noudattaisin sitten itsenäisesti! Minun ensimmäinen terapiakäyntini on ensi viikolla, ja todennäköisesti pääsen tapaamaan tsempparitätiä samana päivänä jolloin kartoitetaan mun tilanne, ja tää on siis ilmainen!


Mua jännittää ja pelottaa, että entä jos en onnistu siitä huolimatta. Haluaisin niin kovasti onnistua. Tiedän ettei pitäisi olla liian kovia tavoitteita, mutta päässäni pyörii se että jos laihtuisin kokoon 40/42.. tällä hetkellä olen kokoa 46/48. Ja tottakai, että olisin paremmassa kunnossa ja terveempi. Minua ahdistaa mennä vaa'alle, koska tiedän että ne lukemat ovat todella epätoivoiset. Ärsyttää olla näin pessimistinen, mutta ehkä se johtuu nyt tästä että olen kipeä. Mun on pakko onnistua. Auttakaa minua, tarvitsen tsemppiä!


Odotan myös terapiaa. On todella pahoja ajatuksia mielessä, selkeästi huonoa itsetuntoa ilmassa...