Hapoilla

Pakko avautua heti vaikka edellisestä postauksesta ei ole kuin muutama tunti.
Kävin kirjoittamisen jälkeen lenkillä. Tuo mökkitie on kuin vuoristorata, aivan helvetillinen mäkiralli ja huomattavasti enemmän ylämäkivoittoinen mökiltä poispäin kävellessä. Mun jalat meni hapoille heti, tarkalleen ottaen pohkeet. Sattui niin vitusti. Puuskutin ylämäessä kuin vanha sika. Selkään koski. En nauttinut yhtään, en siis tippaakaan. Mun pohkeet huutavat edelleen hoosiannaa, vaikka lenkin jälkeen venyttelin, kävin saunassa  ja kastautumassa viileässä järvivedessä.


En todellakaan halunnut aloittaa niin, että verenmaku tulee suuhun. Mutta tuo  reitti oli paljon vaativampi painavalle ruholleni kuin osasin ajatella. Vaikka kuinka vihaan tätä, en haluaisi luovuttaa heti kättelyssä. Pelottaa oikein että mitä nuo jalat  sanovat huomen aamuna. En todellakaan aio kävellä tuota lenkkiä joka päivä, vaikka se onkin vain kolme kilometriä. Mäet tekevät siitä todella raskaan. Jos kolme kertaa viikossa yrittäisi? Esim ma, ti ja to? Viikonloput pitää ehdottomasti pyhittää levolle.


Omalla tavallaan ymmärrän narkkareita. Minä olen sokeriaddikti. Tuntuu että tulen hulluksi jos en saa päivittäistä sokeriannostani. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen karkkilakossa, mutta haen sen sokerin sitten huijaamalla muualta. Kuten pullasta, jätskistä tai vanukkaasta. Että semmosta meininkiä. En todellakaan haluaisi kieltää itseltäni kaikkea, mutta en voi myöskään syödä makeaa joka päivä. Siitä eroon pääseminen on vaan jumalattoman vaikeaa.


Katselin netistä personal trainereita. Herrajumala ne ovat kalliita. Laitoin kuitenkin mielenkiinnosta parille yksityisemmälle henkilölle sähköpostia ja kyselin palveluista ja hinnastosta. Minä todella tarvitsisin tukea ja apua, olen todella huono liikunnan suhteen ja pelkään epäonnistumista.